Rakkaudella,
Gustaf

Carl Gustaf Emil Mannerheim kertoo nyt omin sanoin vuodesta 1918, avioerostaan Anastasia Mannerheimista ja rakkaudestaan Kitty Linderiin. Se on mahdollista, koska arkistojen kätköistä avataan hänen käsin kirjoittamansa rakkauskirjeet ja avioero-oikeudenkäynnin hapertuneet pöytäkirjat.

Tuija Pallaste HS

Nuoren Kitty Linderin kuva on tallessa Mustion linnassa,
joka on taas Linderin suvun hallussa.
Kuva: Linderien kotialbumi
Sulje mainos »

Norjan pääkaupunki Kristiania oli sateinen ja musta marraskuun viidennen päivän iltana vuonna 1918.

Carl Gustaf Emil Mannerheim istui kirjoituspöydän ääressä kaupungin parhaassa hotellissa ja odotti puhelua.

Tilanne oli hieman kiusallinen.

Hänen matkakumppaninsa, siskon mies Mikael Gripenberg, oli nukahtanut nojatuoliin aivan puhelimen viereen. Kenties miehet olivat nauttineet joutilaan ja harmaan päivän aikana muutaman lasillisen, ehkä he olivat vain rupatelleet Gustafin huoneen lämmössä.

Joka tapauksessa kenraali ei nyt näyttänyt saavan haluamaansa keskustelurauhaa.

Puhelin pysyi vaiti. Mannerheim oli hermostunut.

Hän ryhtyi kirjoittamaan kirjettä.

2.11.1918

En voi ymmärtää, miksei puhelua tule, kello on jo seitsemän. – – On ollut aika mukavaa vihdoin saada viettää vähän rauhallisempi päivä, vapaana Tukholman jatkuvasta mairittelusta, juoksentelusta ja puhelimessa puhumisesta. Mutta kuinka ihanaa olisikaan ollut nauttia tästä rauhasta kahdestaan! Jokainen askeleeni muistuttaa minua siitä mukavasta päivästä tai pikemminkin kahdesta, jotka vietimme täällä syyskuussa.

Lue koko kirje »

Kristiania, 2. marraskuuta 1918

”Puhelimessa puhuminen näyttää jälleen vaikeutuvan.

Juuri nyt odotan kärsimättömästi soittoa, mutta Mikael on onnistunut asettautumaan nojatuoliin ja nukahtanut siinä niin että hän herää puhelimen pienimpäänkin kilahdukseen. En voi ymmärtää, miksei puhelua tule, kello on jo seitsemän. On ollut aika mukavaa vihdoin saada viettää vähän rauhallisempaa päivää, vapaana Tukholman jatkuvasta mairittelusta, juoksentelusta ja puhelimessa puhumisesta. Mutta kuinka ihanaa olisikaan ollut nauttia tästä rauhasta kahdestaan! Jokainen askeleeni muistuttaa minua siitä mukavasta päivästä, tai pikemminkin kahdesta, jotka vietimme täällä syyskuussa.

Lunkan, Kittyn suosikki, otti minut eilen vastaan hotellin portailla ja lähetti heti velvollisuudentuntoisesti hakemaan paria pulloa akvaviittia. Tänään hänen oli tarkoitus lounastaa kanssamme. Se olisi luultavasti päättynyt yhtä surkeasti kuin viimeksi, sillä Barth, joka on sairaana ja jonka luona kävin eilen aamulla, yritti tarjota minulle portviiniä aamuksi, jos sillä olisi ollut yhtä hyvä vaikutus minuun kuin samppanjalla viimeksi. Kuitenkin Lunkankin sairastui, ja tällä kertaa mikään ei estänyt minua lähtemästä Voxenkollenille lounaan jälkeen. Näköalasta emme voineet nauttia paljoakaan, sillä sää on sadepilvisen harmaa – esimakua siitä, mitä tuleman pitää Lontoossa. Paikka oli sitä vastoin minusta hurmaava, juuri sellainen, jossa rauhassa toivoisi voivansa viettää pari viikkoa.

Vihdoinkin, seitsemän surun ja pettymyksen jälkeen, saimme puhelumme. Mikael on herännyt, muistanut velvollisuutensa ja lähtenyt kirjoittaakseen Kissielle. En voi kyllin ilmaista iloani siitä, ettei Kitty vielä ole ennättänyt unohtaa minua.

Täällä näyttää olevan paljon ranskalaisia. Mahtavatkohan he huomenna matkustaa kanssani länteen. Täällä kerrotaan, että laivalla tulemme olemaan kuin sillit purkissa, ja että alus ei ole paras mahdollinen. Oli miten tahansa, niin päässemme perille, ja olen varma, että Kitty ajatuksissaan seuraa minua, kuten minä huomenna ajatuksissani matkustan Skooneen ja sieltä Tanskaan.

Jääkää hyvästi, rakkaani.

Syleilen Kittyn käsiä, toivoen olevani ainoa joka saa tehdä sen.

G.

Gustaf Mannerheim oli 51-vuotias. Hän oli naimisissa ja kirjoitti kirjettä nuorelle naiselle, jonka suhteen hänellä oli vakavia aikomuksia.

Takana oli vuosia, jotka olivat mullistaneet hänen elämänsä.

Mannerheim oli palvellut 30 vuotta Venäjän armeijaa. Hän oli edennyt tsaarin lähipiiriin, mutta keisarillinen Venäjä oli nyt luhistunut ja bolsevikkien käsissä.

Suomen suuriruhtinaskunnassa Mannerheim ei ollut asunut vuosikymmeniin, mutta loppuvuodesta 1917 työtön kenraali oli uskollisen miespalvelijansa kanssa paennut Venäjältä juuri itsenäistyneeseen synnyinmaahansa. Hän oli asettunut sisarpuolensa asuntoon Helsingin Länsi-Heikinkadulle, tulevalle Mannerheimintielle, ja jo talvella hänelle oli tarjottu työtä.

Hänen tehtäväkseen uskottiin Suomen armeijan kokoaminen.

Keväällä hän johti talonpoikaisarmeijansa sotaan suomalaisten työläisten ja maaseudun vähävaraisten armeijaa vastaan.

Kesän kynnyksellä, toukokuisen voitonparaatin jälkeen, hän astui hieman katkerana laivaan, joka vei hänet Ruotsiin. Mannerheim oli joutunut ristiriitaan esimiestensä kanssa. Hän ei sulattanut Suomen senaatin jatkuvaa yhteistyötä saksalaisten kanssa.

Kesän Mannerheim piti tukikohtanaan Tukholman Grand Hôtelia. Hän käytti hyväkseen Pietarin-aikaisia suhteitaan ja keskusteli suurlähettiläiden, ministerien ja emigroituneiden venäläisten kanssa Euroopan ja Suomen asioista.

Sitten elokuussa 1918 alkoi tapahtua.

Mannerheim oli kutsuttu metsästysretkelle, ampumaan peuroja ja riekkoja Norjaan. Retken järjesti hänen hyvä ystävänsä Hjalmar Linder, joka toi vuonoille mukanaan omat palvelijansa ja kokin Tukholmasta. Linder oli Mannerheimin Sophie-siskon entinen aviomies.

Seurueessa patikoi myös Hjalmar Linderin 31-vuotias sisarpuoli Catharina ”Kitty” Linder.

Ja nyt, marraskuussa 1918, Gustaf Mannerheim odotti malttamattomana puhelua Kitty Linderiltä Kristianiassa, nykyisessä Oslossa. Hän muisteli heidän syyskuussa samaisessa Grand Hôtelissa viettämäänsä mukavaa päivää.

Tai oikeastaan kahta päivää.

Lanko Gripenberg havahtui ja katosi omaan huoneeseensa juuri ennen kuin puhelin soi.

Puhelun jälkeen Mannerheim jatkoi kirjettään:

2.11.1918

Vihdoinkin, seitsemän surun ja pettymyksen jälkeen saimme puhelumme. – – En voi kyllin ilmaista iloani siitä, ettei Kitty vielä ole ennättänyt unohtaa minua.

Lue koko kirje »

Gustaf Mannerheimin romanssista häntä 20 vuotta nuoremman Kitty Linderin kanssa on juoruttu vuosikymmeniä, mutta tietoa siitä on ollut niukasti.

Mannerheim itse ei muistelmissaan kerro tunteistaan mitään, ja avioliitonkin hän mainitsee vain lauseella. Hän ilmeisesti hävitti Linderiltä saamansa kirjeet.

Kitty Linder taas piti Gustaf Mannerheimilta saamiaan kirjeitä vuosikymmeniä visusti tallessa. Linderin kuoleman jälkeen arkit löytyivät hänen jäämistöstään, ja vuonna 1994 ne suljettiin kansioon Suomen Kansallisarkiston uumeniin.

Vain jokunen tutkija on saanut ne lukea.

Kirjeissä Mannerheim kertoo omin sanoin, mitä hän ajatteli vuonna 1918 ja vuonna 1919 Suomen ja Euroopan tilanteesta, mutta se ei ole pääasia.

Pääasia on rakkaus.

Kirjeissä hän kertoo myös, kuinka hän samaan aikaan yrittää kiireesti järjestää avioeroaan.

Siitä kertovat myös Mannerheimin avioero-oikeudenkäynnin pöytäkirjat todistajalausuntoineen vuosilta 1918 ja 1919.

Nekin ovat pysyneet poissa uteliaiden silmistä.

Valokuva Kitty Linderistä ja Gustaf Mannerheimista metsästysmatkalla Norjassa 1918 löytyi Kitty Linderin jäämistöstä. Kuva: Mannerheim-museo

Alkusyksy 1918 oli Euroopassa kuohuvaa aikaa. Maailmansota oli jatkunut neljä vuotta, ja yli kymmenen miljoonaa ihmistä oli kuollut.

Ympärysvallat eli Englanti, Yhdysvallat ja Ranska alkoivat päästä keskusvaltojen eli Saksan ja Itävalta-Unkarin niskan päälle.

Sekasortoinen Venäjä oli keväällä irrottautunut sodasta. Kaoottinen Saksa oli luhistumassa.

Silti Suomen saksalaismielinen hallitus teki 9. lokakuuta 1918 päätöksen, jonka mukaan Suomesta tulisi kuningaskunta. Hallitsijaksi oli katsottuna saksalainen Hessenin prinssi Friedrich Karl.

Myös Gustaf Mannerheim teki päätöksen.

Viettäessään kesää Ruotsissa hän oli sairastanut espanjantaudin. Se oli vuonna 1918 pandemiaksi yltynyt influenssa, joka surmasi maailmassa kymmeniä miljoonia ihmisiä. Suomessakin tauti vaati 25 000 uhria.

Mannerheim selvisi vuodelevolla. Elokuiselle metsästysmatkalle hän lähti toipilaana.

Ehkäpä vakava sairaus ja menneen vuoden mullistukset olivat herkistäneet häntä, sillä nyt Mannerheim harkitsi suurta elämänmuutosta.

Hän aikoi hankkia talveksi huoneiston Tukholman Östermalmin Tyskbagaregatanilta.

Hän halusi avioeron.

Mannerheim oli mennyt naimisiin 25-vuotiaana, saanut lapsia ja viettänyt sellaista perhe-elämää kuin aatelisperheet Venäjällä viettivät. Mutta pariskunta oli muuttanut erilleen Pietarin-kodistaan noin kymmenen aviovuoden jälkeen, ja liitto oli enää olemassa vain paperilla. Yli kymmeneen vuoteen Mannerheim ei ollut ollut tekemisissä vaimonsa Anastasia Mannerheimin kanssa, joka oli muuttanut Pariisiin.

Nyt avioliitto saisi päättyä virallisesti.

Elämäkerrat kertovat, että Mannerheim hoiti avioeronsa vuonna 1919 Torniossa, joka tuohon aikaan tunnettiin pika-avioerojen antajana. Syyksi on arveltu valmistautumista Suomen ensimmäisiin presidentinvaaleihin. Niissä venäläisellä vaimolla olisi ollut huono kaiku.

Mutta – kuten vuonna 2003 löytyneistä eropapereista voi lukea – ei se johtunut siitä.

Oli lokakuun 12. päivä 1918.

Suomi oli kolme päivää aiemmin valinnut itselleen kuninkaan.

Mannerheim oli käymässä Helsingissä ja lähetti kirjeen Hangon raastuvanoikeuteen. Hän oli kirjoittanut käsin anomuksen.

Koska puolisoni vapaaherratar Anastasia Mannerheim on jättänyt minut ja matkustanut ulkomaille, tarkoituksenaan olla enää palaamatta jatkaakseen meidän avioliitollista yhteiseloamme, saan täten raastuvanoikeudelta nöyrästi anoa mainitulle puolisolleni lähetettävän haasteen ja kutsun tapaamiseen, jossa tulen vaatimaan avioliittomme purkamista.

Helsinki 12. lokakuuta 1918

G. Mannerheim

Katso kuva »

Myös Mannerheimin työnäkymät olivat muuttumassa.

Englanti ja Yhdysvallat eivät olleet tunnustaneet Suomea, joka oli vihollismaa Saksan kumppani. Ranska oli katkaissut diplomaattisuhteet Suomeen.

Talvi oli tulossa, Suomessa nähtiin nälkää. Maahan ei saatu viljaa.

Paasikiven johtama senaatti eli hallitus pyysi nyt Mannerheimia matkustamaan Lontooseen ja Pariisiin. Mannerheim oli vaikutusvaltainen ja sivussa Suomen saksalaismielisestä hallinnosta. Hänen toivottiin korjaavan tilannetta ja tunnustelevan, mitä Englanti ja Ranska ajattelisivat saksalaisesta prinssistä Suomen kuninkaana.

Mannerheim otti salaisen tehtävän vastaan.

Hän aikoi myös keskustella Ahvenanmaan-kysymyksestä – Ruotsi jatkoi saarten havittelua itselleen – sekä mahdollisesta hyökkäyksestä Pietariin sikäläisten valkoisten kenraalien avuksi.

Gustaf Mannerheim osasi useita kieliä. Aatelisen kasvatuksen, kadettikoulun, Venäjän hovin, pitkän Aasian-matkan ja armeijauran jälkeen hän hallitsi sekä muodollisuuden että sulavuuden, jota korkean tason neuvottelut vaativat.

Marraskuun alussa 1918 hän aloitti matkansa.

Hän eteni Norjan Kristianiaan seuranaan ja sihteerinään lanko Mikael Gripenberg ja sai Grand Hôtelissa puhutuksi hetken puhelimessa Kitty Linderin kanssa.

Kristianian-päivistä ei tullut yhtä kosteita kuin edellisellä kerralla, kuten hän Kitty Linderille kirjoitti, vaikka vanhoja tuttuja oli maisemissa.

2.11.1918

Lunkan, Kittyn suosikki, otti minut eilen vastaan hotellin portailla ja lähetti heti velvollisuudentuntoisesti hakemaan paria pulloa akvaviittia. Tänään hänen oli tarkoitus lounastaa kanssamme. Se olisi luultavasti päättynyt yhtä surkeasti kuin viimeksi, sillä Barth, joka on sairaana ja jonka luona kävin eilen aamulla, yritti tarjota minulle portviiniä aamuksi, jos sillä olisi ollut yhtä hyvä vaikutus minuun kuin samppanjalla viimeksi.

Lue koko kirje »

Mannerheim ja Gripenberg jatkoivat Bergeniin, josta laivan oli määrä lähteä Englantiin. Kolmen päivän kuluttua Gustaf kirjoitti taas Kittylle.

5. 11. 1918

Niin, täällä me yhä istumme. Laiva, jonka Tukholmassa ollessamme oli määrä lähteä sunnuntaiaamuna, ei vielä tänäänkään (tiistai-iltapävänä) ole saapunut.

Lue koko kirje »

5.11.1918, Bergen

Niin, täällä me yhä istumme. Laiva, jonka Tukholmassa ollessamme oli määrä lähteä sunnuntaiaamuna, ei vielä tänäänkään (tiistai-iltapäivänä) ole saapunut. Ehkä voimme onnitella itseämme siitä, sillä eilisillasta lähtien täällä riehuu varsinainen hirmumyrsky. Ikkunasta näen, miten myrsky riepottelee kylttejä, ja miten naiset ja miehet ryntäävät hattujensa perässä, joita myrsky vie mennessään. Sateen ropistessa lakkaamatta ikkunaruutuihin ja myrskyn hellittämättä ulvoessa, sitä sopeutuu vähemmän vastahakoisesti tähän tahtomattomattamme tulleeseen viivytykseen ja sen seurauksiin valaanrasvan, kalapullien ja muun sellaisen muodossa.

Bergenissä ja sen ympärillä olevalla seudulla lienee toistatuhatta ihmistä, jotka kärsivällisesti odottavat mahdollisuutta päästä Pohjanmeren ylitse. Harvinaislaatuisena etuna voimme pitää sitä, että Ison-Britannian intressejä tiukasti valvova englantilainen konsuli on varannut meille paikat, hänen mukaansa hyvätkin, ensimmäisellä täältä lähtevällä laivalla, eli sillä jota kaikki kärsimättömästi odottavat.

Odottavien joukossa löysin Gagarinit Grand Hôtelista, jotka matkustivat sieltä runsas kuukausi sitten. Heillä oli vaikeuksia sopeutua Tukholman elämään, ja he saavat nyt toistaiseksi tyytyä hôtel Norjaan, pahanhajuiseen kolmannen luokan hotelliin ja Bergeniin, jolla ei todellakaan ole paljon tarjottavaa.

Myös Wrede on täällä, ja hän matkustanee samassa laivassa kanssamme.

Eilen hän vei meidät kahteen elokuvateatteriin, jossa toisessa esitettiin erittäin onnistunutta Chaplin-elokuvaa, jolle nauroimme kippurassa.

Tänään saimme vieraaksemme reippaan toimittajan paikallisesta iltapäivälehdestä. Hän oli ollut kirjeenvaihtajana mukana sodassa Suomessa ja viihdytti meitä monella mielenkiintoisella yksityiskohdalla ja kokemuksella. Hänen lähettämiensä eri sanomalehtien ansiosta olemme pystyneet pysymään ajan tasalla tapahtumista Tukholmassa ja Suomessa.

Odotin vähän saavani sähkösanoman Kittyltä, mutta nyt minun on kaiketi oltava kärsivällinen, kunnes saavumme Lontooseen. Ikävä kyllä en tiedä Hjularödin osoitetta, joten kirjeeni saavat kulkea Strand-hotellin kautta.

Olisi hauska saada kuulla jotain Kittyltä, päästä pyrähtämään tähän pieneen sydämeen ja siihen päähän, jonka rauhallisuutta ja tasapainoa mikään ei ole voinut häiritä.

Päätän kirjeeni tähän Rakkaani, syleillen kahta pientä kättänne.

Miehet olivat odottaessaan käyneet elokuvateatterissa ja ”nauraneet kippurassa” Chaplinin filmille. Ehkä he kävivät katsomassa Koiran elämää -elokuvan, sillä se oli tullut ensi-iltaan huhtikuussa 1918.

Paikalliset kalapullat ja valaanrasva eivät maistuneet.

Myrsky jatkui merellä, ja Mannerheim ehti tehdä Gripenbergin kanssa kävelyretken vuorelle, uuvuttavassa seurassa.

6.11.1918

Muitten kanssamatkustajien joukosta löytyy myös venäläinen diplomaatti Reweli, jonka Kitty ehkä tuntee vanhastaan. – – Hän puhui taukoamatta neljä tuntia, Mikael ja minä katsoimme toisiamme, ja mikäli tämä olisi jatkunut vielä tunnin, niin uskon, että olisin pyörtynyt väsyneenä kuuntelemiseen. Itäisillä naapureillamme on harvinaislaatuinen kyky puhua äärettömän paljon ja saamaan aikaan äärettömän vähän. (6. 11. 1918)

Lue koko kirje »

6.11.1918 Bergen

Laiva on vihdoin saapunut ja lähtee huomenna torstaina aamupäivällä. Toivon, ettei uusia esteitä tule, ja että todella pääsemme huomenna lähtemään. Varma ei kuitenkaan voi olla ennen kuin laiva on jättänyt laiturin.

Gagarinit ovat täällä, eivät ainoastaan yhden, vaan kaksi kuukautta. He lähtivät Tukholmasta sen jälkeen kun Howard kirjeessä oli vakuuttanut heille, ettei mikään estänyt heitä matkustamasta Englantiin. Erilaisin verukkein heitä on pidätelty täällä, ja tänään he vastaanottivat sähkösanoman siitä, ettei Englannin hallitus voi myöntää heille matkustuslupaa.

Muitten kanssamatkustajien joukosta löytyy myös venäläinen diplomaatti Reweli[stky], jonka Kitty ehkä tuntee vanhastaan. Hänen kanssaan teimme tänään retken vuoren päällä olevaan kahvilaan, ylös mentäessä vuoristoradalla ja alas jalan. Hän puhui taukoamatta neljä tuntia, Mikael ja minä katsoimme toisiamme, ja mikäli tämä olisi jatkunut vielä tunnin, niin uskon, että olisin pyörtynyt väsyneenä kuuntelemiseen. Itäisillä naapureillamme on harvinaislaatuinen kyky puhua äärettömän paljon ja saamaan aikaan äärettömän vähän.

Huomaan, että lehdistö yhä keskittyy matkaani. Luojan kiitos, että on yhä niitä, jotka oikovat niitä uskomattomia väärinkäsityksiä, joita huhuja levittelevät luovat. Toimittajaystäväni pitää meidät ajan tasalla lähettämällä lehtiä ja sähkeitä sekä pitkillä puhelinviesteillä kaikesta, mitä maailmalla kerrotaan ja tapahtuu. Häneltä sain muun muassa Norjassa hiljan ilmestyneen ja Johannes Heimbäckin kirjoittaman kirjan ”Med de hvita” [Valkoisten kanssa], jota olen selannut ja joka antaa erittäin hyvän vaikutelman. Ehtiessäni huomenna lähetän sen Kittylle.

Myrsky on laantunut. Toivottavasti minun ei tarvitse käyttää sitä ”mothersillin” hätämuomaa, jonka Barth Kristianiassa oli ystävällinen ja hankki meille. En vielä tiedä, minkä vuoteen valitsisin, ylemmän vai alemman, toisin sanoen tulisiko minun olla varovainen vai antaa mukavuuden ratkaista.

Bolsevismin vaara Keski-Euroopassa näyttää kasvavan nopeasti. Odotan kärsimättömästi Lontooseen pääsyä voidakseni seurata tapahtumien kulkua sieltä käsin.

Tämä on viimeinen kirjeeni Norjasta.

Syleilen Kittyn käsiä ja lähetän tuhansia lämpiä terveisiä.

Pääsyä länteen odotti Norjan rannikolla toistatuhatta ihmistä. Englantilainen konsuli oli harvinaislaatuisena etuna luvannut Mannerheimille laivaan paikat, hänen mukaansa hyvätkin.

6.11.1918

Odotin vähän saavani sähkösanoman Kittyltä, mutta nyt minun on kaiketi oltava kärsivällinen, kunnes saavumme Lontooseen. – – Olisi hauska saada kuulla jotain Kittyltä, päästä pyrähtämään tähän pieneen sydämeen ja siihen päähän, jonka rauhallisuutta ja tasapainoa mikään ei ole voinut häiritä. Päätän kirjeeni tähän Rakkaani, syleillen kahta pientä kättänne.

Lue koko kirje »

Kitty Linder oli 31-vuotias. Hän oli jo vuosia elänyt niin kuin hänen kaltaisensa naimattomat aatelisnaiset usein elivät: hänellä ei ollut pysyvää kotia tai työtä. Hän vietti pitkiä aikoja Saksassa asuvien äitinsä ja siskonsa luona, vieraili sukulaisissa Ranskassa ja eleli perheenjäsenten tai ystävien vierashuoneissa Ruotsissa, Tanskassa ja kotimaassa Suomessa.

Hän oli syntynyt Nurmijärven Kytäjän kartanossa vuonna 1887, mutta kartano kuului nyt hänen velipuolelleen.

Nuorena Kitty Linder oli asunut myös Pietarissa, jossa hänen isänsä Constantin Linder eteni autonomisen Suomen ministerivaltiosihteeriksi ja sai keisarillisen hovin ylihovijahtimestarin arvonimen.

Suvussa kulkevan tarinan mukaan tämä tarkoitti sitä, että Constantin Linder söi kerran vuodessa tsaarin kanssa illallisen.

Kitty Linderin perhetausta oli samankaltainen kuin Gustaf Mannerheimilla. Heidän isänsä olivatkin olleet ystäviä, mutta ystävyys laantui Pietarissa. Myöntyvyyssuuntauksen edustajana ministerivaltiosihteeri Linder joutui Suomessa epäsuosioon, erosi tehtävästään ja vei perheensä Itävaltaan.

Hän kuoli vuonna 1908 kotikartanossaan. Sen jälkeen hänen ranskalaissyntyinen vaimonsa Hélène muutti lapsien kanssa Saksaan.

Sotavuosina sukkuloiminen Euroopan kartanoissa, linnoissa ja kaupunkiasunnoissa oli vaikeaa, ja Kitty Linder joutui nauttimaan pitkään velipuolensa Hjalmarin vieraanvaraisuudesta.

Hjalmar Linder oli vielä alkuvuodesta 1918 Suomen rikkaimpia miehiä ja suurimpia työnantajia. Hän omisti paitsi Mustion ja Kytäjän kartanot myös Lohjan sellutehtaan, Högforsin tehtaan, sahoja, tiloja ja paljon maata.

Kevään 1918 hän oli Ruotsissa paossa punaisten vihaa, ja kesällä 1918 hän pakeni uudelleen Ruotsiin, nyt valkoisten tappouhkauksien saattelemana. Linder oli kevään 1918 päätteeksi kirjoittanut Hufvudstadsbladetiin kirjoituksen, jossa hän arvosteli valkoisia vastuuttomuudesta ja julmuudesta punavankeja kohtaan.

Monista muista porvareista poiketen hänen ystävänsä, valkoisten johtaja Gustaf Mannerheim pysyi hänen rinnallaan.

Hjalmar oli takavuosina ollut Gustafin lanko, mutta avioliitto hänen ja Sophie Mannerheimin välillä oli kestänyt vain kolme vuotta. Nyt, elokuun 1918 metsästysretkellä, Hjalmar saattoi havaita, että toisensa löysivät hänen entisen vaimonsa veli ja hänen sisarpuolensa.

Kitty Linder osasi täydellisesti ruotsia, saksaa, venäjää ja italiaa sekä jonkin verran englantia ja kehnosti suomea.

Hänen äidinkielensä oli ranska – äiti oli omaa sukua de Fontenilliat, ranskalaista ylhäisaatelia.

Se ei välttämättä ollut syy siihen, että Gustaf Mannerheim vaihtoi vihdoin Englantiin saavuttuaan Kittylle kirjoittamiensa kirjeiden kielen ruotsista ranskaan. Mannerheim uskoi ranskan olevan turvallisempi, sillä sotasensuuri luki kirjeitä ja häiritsi kirjeenvaihtoa.

25.11.1918

Tämä sota ja sen sensuuri ovat saaneet aikaan sen, etten tapani mukaan enää uskoudu kirjoittamalla ajatuksiani paperille. (25. 11. 1918)

Lue koko kirje »

25.11.1918 Lontoo

Rakas ja hurmaava ystäväni,

Sattuma esti minua lähtemästä Pariisiin tänä aamuna suunnitelmani mukaan, mutta se antoi minulle rauhallisen päivän, jonka ilolla hyödynnän kirjoittaakseni vihdoin teille. Tekee niin hyvää istua takan ääressä aivan yksin ajatustensa kanssa. Kaikki nämä päivät olen säntäillyt ympäriinsä tavaten ihmisiä, käynyt loputtomia keskusteluja, muotoillut sähkösanomia, ollut kokouksissa, lounailla ja illallisilla jne. Kirjeenne 8. päivältä tavoitti minut eilen ja täytti sydämeni ilolla. Mitä sanoihin tulee, olen samaa mieltä siitä, että olisitte voinut ehdottaa sopivampiakin. Mitä taas ajatuksiin tulee, olen eri mieltä. Sikäli kun ne olisivat olleet tuttuja teille, olisitte ollut niihin tyytyväisiä. Tämä sota ja sen sensuuri ovat saaneet aikaan sen, etten tapani mukaan enää uskoudu kirjoittamalla ajatuksiani paperille.

Huomenaamulla matkustamme Pariisiin. Lähetän teille sähkösanoman osoitteineni heti saatuani sen. Aikomukseni on jäädä sinne mahdollisimman lyhyeksi aikaa – suunnilleen kahdeksaksi päiväksi, jonka jälkeen matkustaisin Lontooseen vielä kahdeksaksi päiväksi, jonka jälkeen jo palaisin. Jo jonkin aikaa sitten minulle lähetettiin sähkösanoma, jossa minua pyydettiin takaisin kertomatta minulle kunnolla mihin tehtävään. Toisista sähkösanomista ja lehdistä olen ymmärtänyt, että minusta halutaan tehdä ”valtionhoitaja”, ei enempää eikä vähempää. Virallisesti tietoa ei ole ilmoitettu tosiasiana, joten toistaiseksi ajatus on enemmän tai vähemmän yhä kehitteillä. Olen vapaa toimimaan kuten parhaaksi katson, koska en vielä ole ottanut vastaan tehtävää tai kieltäytynyt siitä, mutta on todennäköistä, etten kieltäydy silmällä pitäen niitä erityisen vaikeita suhdanteita, joissa maa on. Tässä pistää silmään se epäluottamus, jolla kohdellaan, ei vain Saksaa, vaan kaikkea, millä on ollut siihen minkäänlaisia kytköksiä. Siitä seuraa tämä epäluuloinen suhtautuminen meihin ja tästä syystä myös epäillään politiikassamme tapahtuneen muutoksen aitoutta. Sen sijaan, että asiaa alleviivattaisiin sellaisin toimin, jotka selvästi osoittaisivat, mistä on kyse, meillä ollaan vastahakoisia, ja vain tipoittain ja suurin väliajoin meillä tehdään niitä päätöksiä, jotka olisi pitänyt tehdä aikoja sitten. Kaiken kaikkiaan pahoittelen, etten ole paikalla pystyäkseni selkeästi näkemään, ketkä toivovat suunnanmuutosta ja ketkä ovat siihen kykeneväisiä, mutta toisaalta en halua palata ennen kuin olen käynyt Pariisissa.

Mutta nyt politiikka sikseen. Kuvauksenne huoneista Hjularödissä miellytti minua kovasti. Tietäessäni, että olette jo palannut Tanskaan, pahoittelen sitä. Olisitte varmaan nauttinut Hjularödissä olosta pitempäänkin.

Jääkää hyvästi. Lasken pienten jalkojenne juureen kaiken kiintymykseni ja kunnioitukseni, toivoen pikaista jälleennäkemistä.

G.M.

Tästä huolimatta Mannerheim ei malttanut olla kertomatta, millaisia suunnitelmia hänen varalleen oli tehty Suomessa. Siitä hän avautui Kittylle, kun hulina Lontoossa hieman tasaantui.

Gustaf Mannerheim saapui Skotlantiin ensimmäisen maailmansodan päättymispäivänä 11. marraskuuta 1918, ja matkusti sieltä saman tien Lontooseen.

Lontoon hotellit olivat täynnä. Niin täynnä, että Mannerheimin ja Gripenbergin oli aluksi majoituttava samaan huoneeseen luksushotelli Claridge’sissa Mayfairissa. Mannerheim kirjoitti, että se oli hieman liian avioliittomaista.

Ravintoloissa he joutuvat odottamaan pöytää puoli tuntia, ja taksia oli vaikea saada.

Neuvotteluja ei ollut helppo toteuttaa, vaikka Mannerheimilla oli Ruotsista vaikutusvaltaisia suosittelijoita.

15.11.1918

Koko Englanti ja Lontoo ovat juhlahumussa. Kaikki minkä näkee tapahtuvan iltaisin ravintoloissa, kaduilla ja aukioilla on uskomatonta – läsnä olevaa väkeä ei tunnista enää samaksi. On kuin olisimme karnevaalissa vailla loppua. Sen ymmärtää, kun ajattelee tätä veristä sotaa, joka jatkui miltei viisi vuotta. (15.11.1918)

Lue koko kirje »

15.11.1918 Lontoo, Claridge’s Hotel, Brook Street 1W

Rakas ja hurmaava Kitty,

Nyt olen ollut parin päivän ajan täällä löytämättä hetkeäkään kirjoittaakseni teille. Täällä Lontoossa on uskomattoman paljon ihmisiä. Hotellit ovat täynnä, ravintoloissa joutuu odottamaan puoli tuntia saadakseen pöydän ja takseja on vaikeata saada –

sanalla sanoen tässä menettää kallisarvoista aikaa, jota tulisi käyttää jokaisen päivän ohjelmaan. On ihme, että olemme saaneet huoneet hyvästä hotellista. Ensin jouduimme molemmat asustamaan samassa huoneessa, mutta eilisestä lähtien onnistuimme

saamaan tämän liian avioliitonomaisen asumisen päättymään, ja meidät on nyt sijoitettu omiin huoneisiimme.

Sen jälkeen kun uutinen aselevosta levisi, koko Englanti ja Lontoo ovat juhlahumussa. Kaikki, minkä näkee tapahtuvan iltaisin ravintoloissa, kaduilla ja aukioilla, on uskomatonta – läsnä olevaa väkeä ei tunnista enää samaksi. On kuin olisimme karnevaalissa vailla loppua. Sen ymmärtää, kun ajattelee tätä veristä sotaa, jota jatkui miltei viisi vuotta. Liittoutuneitten voitto on niin mittava, että on vaikea ymmärtää, että sota koko laajuudessaan on päättynyt. Olen jo ennättänyt tavata paljon ihmisiä ja alan saada toisia näkökulmia asioihin verrattuna niihin, jotka minulla oli lähtiessäni Tukholmasta. Jahka saan tulevien päivien

aikana hieman lisää aikaa, kerron enemmän.

Vaikuttaa siltä, että Suomessa ollaan hermostuneita venäläisten bolsevikkien uhasta. Sain eilen sähkösanoman Stenrothilta, jossa hän toivoi, etten kieltäytyisi palaamasta. Vastasin sen tarkemmin tietämättä, mistä tehtävästä tai vastuusta on kyse, että en vetäytyisi vastuusta, jos maan etu vaatii läsnäoloani. Tästä syystä en salaa teiltä, että minun olisi hyvin vaikea tehdä S:n kanssa töitä, kun tämä huomaamattaan ei ole lojaalinen.

Sähkösanomassa, joka oli allekirjoitettu Ernst de Linder, minulta kysyttiin, minä päivänä minä palaan Tukholmaan. Vastasin Ernstille, etten ollenkaan tiedä, lähipäivinä olen lähdössä Pariisiin.

Mutta nyt olen kertonut tarpeeksi itsestäni. Odotan kärsimättömänä uutisia teiltä kysyen, miten voitte ja missä olette. Oletteko tyytyväinen Hjularödissä viettämiinne päiviin? Oletteko matkustanut Tanskaan? Aikomukseni ei ole jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi vaan toivon näkevämme toisemme pian.

Suutelen käsiänne mitä suurimmalla kunnioituksella.

G. Mannerheim

Kitty Linder oli sodan päättymisen aikoihin Skånessa, josta velipuoli Hjalmar Linder oli ostanut Hjularöd-nimisen linnan. Sieltä hän teki vierailuja Kööpenhaminaan, jossa erään linnan rouvana oli hänen paras ystävättärensä Pietarin-ajoilta.

Odotan kärsimättömänä uutisia teiltä kysyen, miten voitte ja missä olette. Oletteko tyytyväinen Hjularödissä viettämiinne päiviin? Oletteko matkustanut Tanskaan? Aikomukseni ei ole jäädä tänne ikuisiksi ajoiksi, vaan toivon meidän näkevän toisemme pian.

Kitty Linder oli Pietarissa asuessaan käynyt nuorten ylhäisönaisten sosieteettikoulua, jonka ansiosta hänen käytöstapansa olivat moitteettomat. Mutta Hjularödin linnassa ei välitetty muotoseikoista.

Kitty Linder oli käytökseltään poikamainen, ja hän käytti mielellään housuja.

Linnanherra Hjalmar Linder rakasti šokeeraamista. Ostettuaan Hjularödin loppukesästä 1918 hän oli ensi töikseen kaivattanut esiin linnan vallihaudan ja pystyttänyt kaivutöistä syntyneen maakasan päälle lipputangon, johon hän Skånen vallasväen kauhuksi nosti Suomen lipun.

Kun Linder lähti Skånen rannikolta retkelle Kööpenhaminaan, hän määräsi liikkeelle valtavan jahtinsa Finlandian. Sillä ei voinut rantautua kaupunkiin, mutta Linderin mustaihoinen miespalvelija sai soutaa maihin, levittää punaisen maton ja soutaa takaisin isäntäänsä hakemaan.

Lontoossa Mannerheim tuli yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Saksan-kytkösten takia Suomeen ei luotettu. Oli vaikea todistella, että Suomen politiikassa oli tapahtunut muutos, kun Hessenin prinssi oli Saksan häviöstä huolimatta tulossa Suomen kuninkaaksi.

Mannerheim piti monarkiaa hyvänä valtiomuotona, sillä valtiollisiin tehtäviin kasvatettu ja puolueiden yläpuolelle asettuva siniverinen oli toki parempi kuin kuka tahansa vaaleilla valittu hallitsija. Mutta Mannerheim oli ajatellut kuninkaaksi pikemminkin tanskalaista prinssi Aagea.

Tosin nyt hän oli taipuvainen panemaan itsensä toistaiseksi etusijalle. Suomi tarvitsi häntä.

25.11.1918

Rakas ja hurmaava ystäväni,

Sattuma esti minua lähtemästä Pariisiin tänä aamuna suunnitelmani mukaan, mutta se antoi minulle rauhallisen päivän, jonka ilolla hyödynnän kirjoittaakseni vihdoin teille.

Tekee niin hyvää istua takan ääressä aivan yksin ajatustensa kanssa. Kaikki nämä päivät olen säntäillyt ympäriinsä tavaten ihmisiä, käynyt loputtomia keskusteluja, muotoillut sähkösanomia, ollut kokouksissa, lounailla ja illallisilla jne.

– – Jo jonkin aikaa sitten minulle lähetettiin sähkösanoma, jossa minua pyydettiin takaisin (Suomeen) kertomatta minulle kunnolla, mihin tehtävään. Toisista sähkösanomista ja lehdistä olen ymmärtänyt, että minusta halutaan tehdä ”valtionhoitaja”, ei enempää eikä vähempää. – – on todennäköistä, etten kieltäydy silmällä pitäen niitä erityisen vaikeita suhdanteita, joissa maa on. (25.11.1918)

Lue koko kirje »

Joulukuun 12. päivänä 1918 Suomen eduskunta valitsi Gustaf Mannerheimin Suomen valtionpäämieheksi. Hän oli itse vielä Euroopan-matkallaan.

Britannia ja Ranska edellyttivät saksalaismielisen hallituksen eroa. Kuningasta odottanut P. E. Svinhufvud jätti valtionhoitajan paikkansa.

Vain viikkoa ennen uuden valtionhoitajan nimitystä, joulukuun 5. päivänä, ranskaksi käännetty haastekirje saavutti Gustaf Mannerheimin vaimon Anastasia Mannerheimin Ranskassa.

Vaimon kotiosoitteeksi oli merkitty hotelli hienolla Rue Saint-Honorélla Pariisin ensimmäisessä kaupunginosassa, ja haasteen mukaan vaimon tuli saapua avioero-oikeudenkäyntiin Hankoon 10. maaliskuuta 1919 kello yksi iltapäivällä.

Ero saatettiin tuomita myös ilman haastetun läsnäoloa.

Joulun alla Gustaf Mannerheimin paluumatka Suomeen kulki Kööpenhaminan ja Tukholman kautta. Näissä kaupungeissa Kitty Linder vietti keskitalvea 1918–1919, ja on mahdollista, että rakastavaiset tapasivat.

Joulukuun 22. päivänä Gustaf Mannerheim saapui Turkuun ja toi mukanaan kaivattua viljaa. Turusta Mannerheim jatkoi junalla Helsinkiin.

Valtionhoitaja otettiin juhlallisesti vastaan. Oli kukkia, laulua, puheita ja hurraahuutoja aivan loputtomasti, kuten Gustaf kirjoitti Kittylle.

Juhliva väkijoukko seurasi häntä rautatieasemalta aina Senaatintorille saakka, jonne tulin Esplanadin kautta. Senaatissa pidin lyhyen istunnon suomeksi, minkä jälkeen senaattorit tarjosivat minulle lounaan Seurahuoneella.

Mutta jo Turussa Mannerheim oli ehtinyt hoitaa tärkeän tapaamisen.

Hän oli tavannut arkkipiispa Gustaf Johanssonin. Valtionhoitajan halu saada tuoreeltaan arkkipiispan siunaus herätti kristikansassa ihailua, mutta oikeasti Mannerheimilla oli muuta asiaa. Hän halusi salaisesti tietää, mitä mieltä arkkipiispa oli hänen avioeronsa mahdollisuudesta, kuten hän Kittylle myöhemmin kirjoitti.

30.12.1918

Turussa toteutin muuten aikomukseni käydä arkkipiispan luona. Asia ei vaikuta täysin toivottomalta, mutta kylläkin lopulta paljon monimutkaisemmalta. (30.12.1918)

Lue koko kirje »

30.12.1918 Helsinki

Nyt olen ollut täällä yli kahdeksan päivää enkä ole vielä saanut uutisia Rakkaaltani. Toivon, ettei tämä selittämätön hiljaisuus anna aihetta huoleen.

Nämä rivit saavuttanevat teidät vuoden 1919 ensimmäisinä päivinä. Toivotan teille koko sydämestäni siitä hyvää ja onnellista. Minä toivon tämän vuoden tuovan meille tahtomme täyttymyksen ja onnen.

Olen hiljattain tavannut N[ordenstren]gin jonka kanssa olen keskustellut puhelimitse. Turussa toteutin muuten aikomukseni käydä arkkipiispan luona. Asia ei vaikuta täysin toivottomalta, mutta kylläkin lopulta paljon monimutkaisemmalta. Näissä olosuhteissa on yhteisen etumme ja etenkin teidän etunne mukaista, että asiasta puhutaan mahdollisimman vähän. Useat ihmiset ovat sanojaan peitellen puhuneet minulle siitä, että äitinne pian muuttaisi tänne. En sinänsä ajattele sitä, mutta kysyn kuitenkin itseltäni, eikö hänen tänne tulonsa antaisi uteliaille ja pahansuoville – etenkin jälkimmäisille – vähän liikaakin juorunaihetta. Minun selkeä käsitykseni on, että meitä seurataan jo aivan liian herkeämättä. Se ei ole hyvä asia, etenkään kun avioerotapauksessa ei ole mitään myönteistä. Kun nyt kirjoitan teille näin, teen sen siksi että katson sen olevan velvollisuuteni, ja siksi, että se on meidän etumme mukaista. Kaiken tämän keskellä en voi kylliksi ilmaista sitä, kuinka kaipaan teitä.

Olen yhä jatkuvasti erittäin varattu, mutta toivon työtaakkani vähenevän niin pian kuin olen saanut muodostettua sota- ja siviilikansliat. Viimeksi mainitun päälliköksi tullee everstiluutnantti, vapaaherra Aminoff [Torsten Ivan], jonka tunnen sodan ajoilta erinomaisena uurastajana ja hallinnoijana. En tiedä, tunnetteko häntä. Hänen puolisonsa on aikoinaan kuvernöörinä Kuopiossa toimineen kenraali, vapaaherra Gösta Aminoffin tytär. Siviilikanslian suhteen en vielä ole päättänyt mitään.

Jo parin päivän aikana täällä on saanut valkoista leipää joka on ristitty ”Mannerheim-pulliksi”. Se todistaa, että täällä yhä suhtaudutaan myönteisesti minuun.

Jääkää hyvästi, käsiänne suudellen.

G.M.

Avioeron saaminen oli Gustaf Mannerheimille enemmän kuin mutkikasta. Avioliittolaki säädettiin vasta vuonna 1929, ja sitä ennen avioeroissa tulkittiin vuoden 1734 naimiskaarta.

Eroon tuomitsemiseen tarvittiin syyllinen. Syyllisyyden perusteita oli kaksi: huorin teko ja omavaltainen hylkääminen, mikä tarkoitti sitä, että toinen puolisoista oli poistunut maasta jättäen puolisonsa lopullisesti.

Mannerheim haki eroa jälkimmäisellä perusteella.

Perhepiirissä oli asiasta kokemusta. Hjalmar Linder ja Gustafin sisar Sophie Mannerheim olivat saaneet erotuomion, koska he yhdessä todistivat, että Sophie Mannerheim oli lähtenyt lopullisesti pois. Heillekin ero tosin myönnettiin vasta valituksen jälkeen toisessa oikeuskäsittelyssä. Omavaltainen karkaaminen lavastettiin usein tekosyyksi erolle.

Naimiskaaresta tehtiin vaihtelevia tulkintoja.

Jos lähteneen puolison olinpaikka oli tuntematon, tuli avioeroa haluavan puolison odottaa julkisen haasteen jälkeen vuosi puolison palaamista, ja vasta sitten ero saatettiin tuomita. Joidenkin näkemysten mukaan tämä vuoden odotusaika oli välttämätön silloinkin, kun puolison olinpaikka oli tiedossa.

Anastasia ja Gustaf Mannerheimin avioliitto oli ortodoksin ja luterilaisen välinen, mikä mutkisti tilannetta vielä lisää. Oli epäselvää, pitäisikö ortodoksisen kirkon ennen tuomioistuinta purkaa liitto.

Mannerheim olisi voinut hakea eroa myös erivapausmenettelyllä korkeimmasta oikeudesta, mutta ehkä se olisi levittänyt tietoa vääriin piireihin.

Mannerheimilla ei näyttänyt olevan aavistustakaan siitä, miten Anastasia Mannerheim avioeroon suhtautuisi.

Tuskin myönteisesti, sillä aviomies oli sekä vaimon että kahden tyttären taloudellinen turva.

Alun tilanne oli ollut toisenlainen. Mannerheim oli ollut köyhtynyt aatelispoika ja Anastasia Arapova rikkaan aatelissuvun perillinen, joka oli menettänyt kummatkin vanhempansa.

Aviomiehenä Gustaf Mannerheim oli hallinnut vaimonsa perintöä, mutta omaisuutta oli kadonnut pörssiromahduksessa ja Venäjän vallankumouksessa. Nyt Gustaf Mannerheim aikoi selvittää Hangon raastuvanoikeudelle, että hän oli jo Anastasian lähdettyä Pietarista huolehtinut vaimonsa elatuksesta myymällä hänen hyväkseen yhden kartanoista.

Paljon riippui siitä, millaisia miehiä Hangon raastuvanoikeudessa istui. Mannerheim oli tunnustellut asiaa Hangon pormestarilta Arvid Nordenstrengiltä ja oli varovaisen toiveikas.

Ja hyvin hermostunut.

Hän selvästi halusi naimisiin Kitty Linderin kanssa, mutta skandaalia hän ei halunnut.

Suhteesta liikkui huhuja – jo heti sisällissodan jälkeen oli julkisesti juoruiltu, että eri seurueisiin kuuluneet Gustaf Mannerheim ja Kitty Linder olivat vilkuilleet toisiaan Ritarihuoneen juhlissa. Gustaf kirjoitti Kittylle Helsingistä.

30.12.1918

Näissä olosuhteissa on yhteisen etumme ja etenkin teidän etunne mukaista, että asiasta puhutaan mahdollisimman vähän. Useat ihmiset ovat sanojaan peitellen puhuneet minulle siitä, että äitinne pian muuttaisi tänne. En sinänsä ajattele sitä, mutta kysyn kuitenkin itseltäni, eikö hänen tänne tulonsa antaisi uteliaille ja pahansuoville – etenkin jälkimmäisille – vähän liikaakin juorunaihetta. Minun selkeä käsitykseni on, että meitä seurataan jo aivan liian herkeämättä. Se ei ole hyvä asia, etenkään kun avioerotapauksessa ei ole mitään myönteistä. (30.12.1918)

Lue koko kirje »
Mannerheimin Kittylle lähettämä kuva itsestään. Kuva: Linderien kotialbumi

Se kirje ei tainnut olla Kitty Linderin mieleen. Hän ei vastannut moneen päivään.

Joulua 1918 vietettiin Suomessa erityisen hartaasti. Verisen veljessodan vuosi sai ihmiset hakemaan pyhistä lohtua – kirkot olivat täynnä. Sylvian joululaulua laulettiin uudella, kauniilla suomennoksella.

Gustaf Mannerheim söi joulupäivällisen sisarpuolensa Kissie Gripenbergin ja lankonsa Mikael Gripenbergin luona Helsingin keskustassa.

Lapset olivat hurmaavia, kirjoitti Gustaf Kittylle.

Kissie eli Marguerite oli syntynyt sen jälkeen kun isä Carl Robert Mannerheim oli jättänyt Gustafin äidin ja karannut rakastajattarensa eli Kissien tulevan äidin kanssa pahoin velkaantuneena Pariisiin.

Mannerheim oli saanut Eteläesplanadilta virka-asunnon, mutta se ei ollut hänen mieleensä.

Rakennus oli aiemmin toiminut Suomen kenraalikuvernöörien virka-asuntona, ja alkuvuodesta 1918 punaiset olivat käyttäneet sitä päämajanaan ja nimenneet sen Smolnaksi.

Gustaf Mannerheimia rakennuksen historia ei häirinnyt, päinvastoin. On merkillistä olla tässä talossa, joka on nähnyt niin paljon ihmisiä ja asioita, hän kirjoitti Kittylle mutta harmitteli huoneiden kolkkoutta ja kehnoa sisustusta, jota hänellä ei nyt ollut aikaa kohentaa.

25.12.1918

Hyvä ja rakas pieni Kittyni,

Lounaalle lähtemisen sijasta olen päättänyt kirjoittaa teille tänään. Se on ainoa keino löytää aikaa. – –

Kolme huonettani ovat kukkia täynnä, ne ovat kirjaimellisesti kuin puutarhoja. Kauneimman kukkakorin vieressä on maljakko täynnä käyntikortteja. Niitä on arviolta 700–800, eikä minulla vielä ole ollut mahdollisuutta katsoa niitä läpi. – –

En vielä tunne olevani kotonani, eikä näin ehkä tule koskaan käymäänkään, mikäli jään tänne niin lyhyeksi ajaksi kuin aikomukseni on.

Minun on luotava siviili- ja sotakansliat, enkä vielä tiedä keitä kutsuisin tehtäviin. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että voitettavina olevat vaikeudet ovat valtavia, sanoisin miltei ylitsepääsemättömiä, ellen voisi laskea minulla olevan maan enemmistön hyväntahtoinen kannatus puolellani.

Päätän tämän kirjeen, jonka lähetän teille postitse. Jääkää hyvästi, pikaisiin jälleennäkemisiin.

Käsiänne syleillen, G.M. (25.12.1918)

Lue koko kirje »

25.12.1918

Hyvä ja rakas pieni Kittyni,

Lounaalle lähtemisen sijasta olen päättänyt kirjoittaa teille tänään. Se on ainoa keino löytää aikaa. Jahka saan kotini kuntoon, saan aikaa syömällä kotonani. Odottaessa minun on mentävä ulos syömään ja se vie ison osan päivästä.

Toivottavasti olette saanut viettää joulua mukavissa merkeissä ja olette saanut niin paljon lahjoja, että ne lumivyöryn lailla ovat peittäneet teidät. Itse illastin Kissien luona. Lapset olivat hurmaavia ja meillä oli hauskaa.

Turussa ja täällä saamani vastaanotto oli mitä lämpimin. Väkijoukko, kukkia, laulua, puheita ja hurraahuutoja aivan loputtomasti. Täällä hurraava väkijoukko seurasi minua rautatieasemalta aina Senaatintorille saakka, jonne tulin Esplanadin kautta. Senaatissa pidin lyhyen istunnon suomeksi, jonka jälkeen senaattorit tarjosivat minulle lounaan Seurahuoneella. Kenraalikuvernöörin entinen palatsi on annettu minun käyttööni. Sitä kutsutaan tästedes valtionhoitajan residenssiksi. Kolme huonettani ovat kukkia täynnä, ne ovat kirjaimellisesti kuin puutarhoja. Kauneimman kukkakorin vieressä on maljakko täynnä käyntikortteja. Niitä on arviolta 700–800, eikä minulla vielä ole ollut mahdollisuutta katsoa niitä läpi. Olen todellakin otettu kaikesta osoitetusta rohkaisevasta kannustuksesta ja myötämielisyydestä.

On merkillistä olla tässä talossa, joka on nähnyt niin paljon ihmisiä ja asioita. En vielä tunne olevani kotonani, eikä näin ehkä tule koskaan käymäänkään, mikäli jään tänne niin lyhyeksi ajaksi kuin aikomukseni on. Rakennus on aika rapistunut ja paljolti sisustettu ilman hyvää makua, mutta huoneet ovat kauniita, ilmavia ja valoisia. Odotan kärsimättömästi keittäjää, jonka Märtha L. on luvannut löytää, mutta minun tulisi hänen lisäkseen löytää taloudenhoitaja ja hovimestari. Jos voitte suositella jotakuta, lähettäkää välittömästi sähkösanoma ja otan heidät palvelukseeni.

Minun on luotava siviili- ja sotakansliat enkä vielä tiedä keitä kutsuisin tehtäviin. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että voitettavina olevat vaikeudet ovat valtavia, sanoisin miltei ylitsepääsemättömiä, ellen voisi laskea minulla olevan maan enemmistön hyväntahtoinen kannatus puolellani.

Päätän tämän kirjeen jonka lähetän teille postitse.

Jääkää hyvästi, pikaisiin jälleennäkemisiin.

Käsiänne syleillen,

G.M.

Kaksi päivää myöhemmin Mannerheim kirjoitti Kittylle uudelleen.

Valtionhoitaja valitteli, miten kiireinen hän oli, mutta oli hän silti ehtinyt mielihyvin panna merkille, että kaupungilla myytiin vehnästä, jota kutsuttiin Mannerheim-pulliksi.

Hän kertoi tutustuneensa kenraalimajuri Hannes Ignatiuksen hänestä juuri kirjoittamaan kirjaan Carl Gustaf Mannerheim, joka oli Mannerheimin mielestä täynnä virheitä ja epäsovinnaisuuksia – mutta enää painosta ei saanut markkinoilta. Gustaf vannotti Kittyä, ettei tämä lukisi kirjaa.

Hän oli ollut yhteydessä Carl Gustaf Theslöfiin, joka oli toiminut sisällissodan aikana ylipäällikön edustajana Tukholmassa ja josta hän kaavaili 2. divisioonan komentajaa, eikä voinut käsittää, miksi Theslöfiä vastustettiin Suomessa – tämä kun oli niin harvinaislaatuisen miellyttävä mies!

Hän ei myöskään käsittänyt, miksi Kitty ei vastannut hänelle.

28.12.1918

Tässä olen jälleen, rakas pikkuiseni. Toivon teidän voivan hyvin ja lähettävän pian uutisia. Olen aivan varattu, puoli kahdeksasta aamulla aina yhteentoista–kahteentoista illalla. Eilen illalla lähdin ulos kävelylle puoli kahdeltatoista illalla yöhön, joka oli aivan suurenmoinen. Tämä oli ensimmäinen kerta 48 tuntiin, kun pääsin pistämään nenäni ulos ovestani.

– – Hessenin prinssi on lopullisesti luopunut kruunusta. Minun on vielä saatava maasta pois saksalaisia upseereja, jotka vielä ovat täällä palveluksessa. Toivon saavani tämän hoidetuksi ongelmitta. Kaiken kaikkiaan minusta näyttää siltä, että viime aikojen saksalaishysteria on rauhoittumaan päin.

Jääkää hyvästi, pikaisiin jälleennäkemisiin.

Käsiänne suudellen. G.M.

P.S. Kirjoittaisin lisää, mutta minun on kiiruhdettava ottamaan vastaan ihmisiä. (28.12.1918)

Lue koko kirje »

28.12.1918 Helsinki

Tässä olen jälleen, rakas pikkuiseni. Toivon teidän voivan hyvin ja lähettävän pian uutisia. Olen aivan varattu, puoli kahdeksasta aamulla aina yhteentoista–kahteentoista illalla. Eilen illalla lähdin ulos kävelylle puoli kahdeltatoista illalla yöhön, joka oli aivan suurenmoinen. Tämä oli ensimmäinen kerta 48 tuntiin, kun pääsin pistämään nenäni ulos ovestani. Talo on ylösalaisin eikä se ole mukavaa, mutta on elettävä muutoksen toivossa. Theslöf palaa tänään Tukholmasta. Häntä vastustetaan niin voimakkaasti, että minun on mahdotonta kiinnittää hänet henkilööni ainakaan näin alkuvaiheessa. En saa selville syytä siihen, miksei hänestä pidetä, etenkin kun hän on harvinaislaatuisen miellyttävä ihmisenä. Se on täysin käsittämätöntä! Ignatius on juuri julkaissut kirjan, joka kantaa nimeäni. Pyydän, ettette ostaisi tai lukisi sitä. Se on tahditon ja täynnä virheitä. Kirja on pahin mahdollinen teko, minkä hän saattoi keksiä, ja ikävä kyllä asiaa ei enää voi korjata ostamalla koko painos. Toiselta voi vaatia paljon, mutta ei tahdikkuutta siltä, jolla sitä ei ole.

Olen lähettänyt sähkösanoman Ernst Linderille pyytäen häntä löytämään taloudenhoitajan ja hovimestarin. Ilman näitä en koskaan saa järjestystä aikaiseksi täällä. Sillä välin olen tilapäisesti saanut iäkkään rouvan, joka hoitaa taloudenpitoa, ja mukavannimisen Martha-”sisäkön”, joka sattui olemaan sisareni Evan palveluksessa. Toivottavasti ”kartanonherra” antaa minulle tämän anteeksi.

Hessenin prinssi on lopullisesti luopunut kruunusta. Minun on vielä saatava joitakin saksalaisia upseereja pois maasta, jotka vielä ovat täällä palveluksessa. Toivon saavani tämän asian hoidettua ongelmitta. Kaiken kaikkiaan minusta näyttää siltä, että viime aikojen saksalaishysteria on rauhoittumaan päin.

Jääkää hyvästi, pikaisiin jälleennäkemisiin. Käsiänne suudellen.

G.M.

P.S. Kirjoittaisin lisää, mutta minun on kiiruhdettava ottamaan vastaan ihmisiä.

30.12.1918

Nyt olen ollut täällä yli kahdeksan päivää enkä ole vielä saanut uutisia Rakkaaltani. Toivon, ettei tämä selittämätön hiljaisuus anna aihetta huoleen.

Nämä rivit saavuttanevat teidät vuoden 1919 ensimmäisinä päivinä. Toivotan teille koko sydämestäni siitä hyvää ja onnellista. Minä toivon tämän vuoden tuovan meille tahtomme täyttymyksen ja onnen. (30.12.1918)

Lue koko kirje »

Kitty Linder vietti joulun todennäköisesti Tukholmassa. Hänen veljensä Constantin eli Costy asui Helsingissä, mutta Mustio ja Kytäjä olivat Hjalmar Linderin Suomesta-paon ja velkojen jäljiltä suvun ulkopuolisten käsissä.

Huikentelevainen Hjalmar hankki itselleen talviasunnoksi arabialaispalatsin Algeriasta.

Tukholmassa oli sukulaisia, ja siellä oli kaiketi myös Mannerheimin nuorempi tytär Sophy.

6. tammikuuta 1919 Gustaf kirjoitti saaneensa vihdoin Kittyn kirjeen.

6.1.1919

Rakkaani, kaunis kirjeenne on ilahduttanut minua kovasti. S. ei ollut pitänyt kiirettä sen toimittamisessa. Sain sen vasta monta päivää hänen tänne tulonsa jälkeen, ja vasta kun olitte kysellyt siitä.

Kirjeestänne näen, että Theslöf on saatu suostutelluksi. Olin jo menettänyt toivoni, melkein yöunenikin. Jumalalle kiitos, että kirjeenne rauhoitti minut.

Lue koko kirje »

6.1.1919 Helsinki

Rakkaani, kaunis kirjeenne on ilahduttanut minua kovasti. S. ei ollut pitänyt kiirettä sen toimittamisessa. Sain sen vasta monta päivää hänen tänne tulonsa jälkeen, ja vasta kun olitte kysellyt siitä. Kirjeestänne näen, että Theslöf on saatu suostuteltua. Olin jo menettänyt toivoni, melkein yöunenikin. Jumalalle kiitos, että kirjeenne rauhoitti minut.

N[ordenstreng] kirjoittaa minulle uskovansa, että se, mitä on tehtävissä ilman vastapuolen suostumusta, on ainoastaan tietyt muodollisuudet, ja ne tulen täyttämään. Hänen mielipiteensä ei kuitenkaan ole takuuvarma. Sen saamiseksi olisi tiedettävä tuomioistuimen muitten jäsenten mielipiteet. Joka tapauksessa olen päättänyt tehdä sen, minkä voin.

Asun toisessa kerroksessa. Työhuoneeni on iso huone tanssiaissalin vieressä. Alhaalla vasemmalle tulee ruokasali arkikäyttöä varten kaksine sivuhuoneineen. Oikealla puolella sisäänkäyntiä ovat kaksi kansliaani pihanpuolisine sisäänkäynteineen. Makuuhuoneet sijaitsevat työhuoneeni takana. Kaikki huoneet ovat kunnon huolenpidon puutteessa, eikä minulla ikävä kyllä ole aikaa itse paneutua siihen. Kunpa minulla olisi kaunis silmäpari ja hymy, jotka näkisin sulkiessani silmäni.

Minun on lopetettava sillä minua tullaan häiritsemään koko ajan.

Käsiänne suudellen ja teitä hellyydellä ajatellen.

G.M.

Sophy Mannerheim oli 23-vuotias. Hän oli opiskellut Keski-Euroopan sisäoppilaitoksissa ja tovin sairaanhoitoakin.

Hänen kaksi vuotta vanhempi sisarensa Stasie oli liittynyt jo 21-vuotiaana karmeliittaluostariin Lontoossa.

Mannerheim oli ollut sitä mieltä, ettei tytärten äiti huolehtinut heistä tarpeeksi hyvin, ja siksi hän oli järjestänyt Sophya maailmansodan aikana sukulaistensa ja tuttaviensa hoiviin Sveitsiin ja Pohjoismaihin.

Nyt Sophy saapui valtionhoitajan asuntoon Helsinkiin. Hänen voi olettaa olevan kirjeen S., joka on pantannut isälleen osoitettua kirjettä, sillä Mannerheimit ja Linderit liikkuivat laajalti samoissa seurapiireissä.

Sophy Mannerheim alkoi edustaa isänsä rinnalla valtionhoitajan juhlallisuuksissa. Hän sai kutsun seppeleensitojattareksi Helsingin yliopiston promootioon, jossa hänen isästään tehtiin filosofian kunniatohtori.

Samoihin aikoihin Mannerheimin ja Kitty Linderin suhteessa näyttää syntyneen kriisi. Ilmeisesti Kitty halusi antaa Gustafille tämän vapauden takaisin, sillä Gustaf vastasi selväsanaisesti tammikuun 10. päivänä 1919:

10.1.1919

Rakkaani, otan vastaan kaikki lahjat, mutta sitä jota äärettömästä auliudestanne tarjoatte minulle, sitä en pysty ottamaan vastaan. Olisin hämmentynyt vapaudestani, enkä tietäisi mitä tehdä sillä.

Juuri nyt kaipaan teitä enemmän kuin koskaan, ja toivon, ettette jättäisi minua sellaisesta syystä, joka ei kestäisi tarkastelua.

Lue koko kirje »

10.1.1919 Helsinki

Rakkaani, otan vastaan kaikki lahjat, mutta sitä jota niin äärettömästä auliudestanne tarjoatte minulle, sitä en pysty ottamaan vastaan. Olisin hämmentynyt vapaudestani, enkä tietäisi mitä tehdä sillä.

Juuri nyt kaipaan teitä enemmän kuin koskaan, ja toivon, ettette jättäisi minua sellaisesta syystä. joka ei kestäisi tarkastelua. Kaunis kirjeenne kosketti minua syvästi, ja kiitän teitä sydämeni pohjasta kaikesta auliudestanne. Kutsun sitä siksi, sillä kertomanne on uhrautumista.

Tänään tulen keskustelemaan asianajajan kanssa, pyytäen häntä puolustamaan minua. Mikäli uutta ilmenee, pidän teidät ajan tasalla.

Älkää tällä hetkellä matkustako, ei ainakaan Saksaan. Pelkkä ajatuskin on minulle kerta kaikkiaan todella vastenmielinen. Mistä ihmeestä tällainen kiire? Siellä oleva hämmennys ei vallinne enää kauan, mutta sen aikana en suosittele teitä matkustamaan sinne. Joutuisitte matkustamaan epämukavissa oloissa, ja kerran Müncheniin päästyänne huomaisitte, ettette pääsisi palaamaan sieltä. Onko nyt siis oikea hetki mennä Saksaan? Silloin emme enää voisi kirjoittaa toisillemme, kirjeitä katoaisi matkalla, ja se olisi kovin ikävää.

Juuri nyt minulla on paljon vaikeuksia sen johdosta, että on olemassa vastuuttomia henkilöitä, jotka eivät halua tai eivät pysty ymmärtämään, kuinka vakava tilanne on. On onnistuttava! Olen nimittänyt herra Holman, erään turkulaisen pankkiirin, siviilikansliani johtoon. Hän on vanhasuomalainen ja vaikuttaa yhtä energiseltä kuin suorapuheiselta ja juuri sopivalta tehtävään.

Jääkää hyvästi, käsiänne suudellen ja teitä suuresti rakastaen.

G.

Hän vakuutti, että puhuisi avioerosta asianajajansa kanssa. Mikäli uutta ilmenee, pidän teidät ajan tasalla.

Mutta Kitty ilmoitti lähtevänsä Saksaan, jossa hänen äitinsä oli pysytellyt. Myös Kittyn sisko Dolly asui Münchenissä.

Gustafin mielestä matka oli järjetön.

10.1.1919

Älkää tällä hetkellä matkustako, ei ainakaan Saksaan. Pelkkä ajatuskin on minulle kerta kaikkiaan todella vastenmielinen. Mistä tällainen kiire?– – Silloin emme enää voisi kirjoittaa toisillemme, kirjeitä katoaisi matkalla, ja se olisi kovin ikävää.

Lue koko kirje »

Samassa kirjeessä Mannerheim tunsi kuitenkin tarvetta avautua taas työpaineistaan:

10.1.1919

Juuri nyt minulla on paljon vaikeuksia sen johdosta, että on olemassa vastuuttomia henkilöitä, jotka eivät halua tai eivät pysty ymmärtämään, kuinka vakava tilanne on. On onnistuttava! Olen nimittänyt herra Holman, erään turkulaisen pankkiirin, siviilikansliani johtoon. Hän on vanhasuomalainen ja vaikuttaa yhtä energiseltä kuin suorapuheiselta ja juuri sopivalta tehtävään.

Jääkää hyvästi, käsiänne suudellen ja teitä suuresti rakastaen. G. 10.

Lue koko kirje »

Mannerheimin pyynnöistä huolimatta Kitty matkusti, Norjan Åreen. Hän näyttää kuitenkin leppyneen. Aina kun laiva Bergenistä tuli Helsinkiin, se toi mukanaan kirjeen Gustaf Mannerheimille.

Kuin uskollisuuttaan ja kiireisyyttään todistaakseen Mannerheim kuvaili Kittylle päiviään tunnin tarkkuudella.

Hän heräsi kello 7–8 riippuen siitä, milloin olen päässyt nukkumaan.

Kello 9 hänelle tuotiin papereita katsastettavaksi.

Kello 10 hän otti vastaan sotilasorganisaatioitten edustajia.

Kello 12–13 olivat vuorossa ne henkilöt, jotka eivät tyydy antamaan asioitaan hoidettavaksi everstiluutnantti Liliuksen kautta, jota virallisesti kutsutaan sotakansliani johtajaksi mutta joka todellisuudessa on taloni syntipukki.

Kello 13–14 lounas.

Kello 14– siviilikanslian asioita.

Kello 19–20 illallinen.

Kello 20:stä alkaen työ jatkui vastaanotoilla, kokouksilla ja muilla sellaisilla, jotka kestävät loputtoman kauan.

Kello 23:n ja kello 1:n välillä Mannerheim pani maaten.

21.1.1919

Lyhyesti sanottuna voi kulua useampia päiviä, etten edes viideksi minuutiksi pääse ulos hengittämään raitista ilmaa. Toivon saavani tiettyjä asioita pois päiväjärjestyksestä ja voivani vastaanottaa vähemmän väkeä, mutta toistaiseksi olen ylisuurten velvollisuuksieni vanki.

Lue koko kirje »

21.1.1919 Helsinki

Rakkaani, kirjeenne ovat ilahduttaneet minua suuresti. Callen ansiosta, joka palasi Bergenistä, sain ne melkein kuin tavallisen postin konsanaan, yhden kutakin laivaa kohden, ja alan pian pitää tätä melkeinpä itsestään selvyytenä. On suuri pettymys, ellei minulle laivan tuloa seuraavana päivänä tuoda kirjettä, jonka kuoressa tunnistan teidän kauniin käsialanne. Pidätte minun vaatimuksiani varmaan liioiteltuina, mutta voin vakuuttaa teille, että huomatessanne, miten näkymättömäksi tehtäväni tekisi teidät vierelläni, niin katsoisitte asiaa toisella tavalla.

Päiväni on seuraavanlainen. Herään kello 7–8 riippuen siitä, milloin olen päässyt nukkumaan. Kello 9 minulle tuodaan papereita katsastettavaksi. Kello 10 otan vastaan sotilasorganisaatioitten edustajia. Kello 12–13 otan vastaan ne henkilöt, jotka eivät tyydy antamaan asioitaan hoidettavaksi everstiluutnantti Liliuksen kautta, joka virallisesti kutsutaan sotakansliani johtajaksi mutta joka todellisuudessa on taloni syntipukki. Kello 13–14 on lounasaika ja kello 14 alkaa siviilikanslian vuoro. Kello 19–20 on illallisen aika, ja kello 8 alkaen työ jatkuu vastaanotoilla, kokouksilla ja muilla sellaisilla, jotka kestävät loputtoman kauan. Kello 23 ja kello 1 välillä panen maata. Mikäli tätä päiväjärjestystä voitaisiin ylläpitää, löytäisin enemmän aikaa pienille yksityisasioilleni, mutta kun tätä järjestystä aina sotketaan kiireellisten asioitten takia, johtaa se siihen, että kellonajat eivät pidä kutiansa. Lyhyesti sanottuna voi kulua useampia päiviä, etten edes viideksi minuutiksi pääse ulos hengittämään raitista ilmaa. Toivon saavani tiettyjä asioita pois päiväjärjestyksestä ja voivani vastaanottaa vähemmän väkeä, mutta toistaiseksi olen ylisuurten velvollisuuksieni vanki.

Vastatessani onnettomuudekseni myöntävästi illalliskutsuun jään jälkeen asioitten hoitamisessa, ja joudun kirimään menetettyä aikaa. Juuri viime päivinä tämä on ollut asianlaita. Olen illastanut de Pontin, B. Indreniuksen, Serlachiuksen, C. Söderhjelmin ja J. Reuterin luona. Toisaalta tämä on tuonut vaihtelua, mutta toisaalta se on myös tehnyt minut aika väsyneeksi. Avustin suomalaisen oopperan avajaisissa heidän tiloissaan vanhassa venäläisessä teatterissa. Avajaiset oli kaiken kaikkiaan miellyttävä tapahtuma, mutta olisin nauttinut niistä sitäkin enemmän, jos olisin ollut aitiossani teidän kanssanne, ja saanut ilon nähdä miten koko sali olisi ihaillut teitä.

Olen kamppaillut monen vaikeuden kanssa. Saksalaiset ja germanofiilit ovat nousseet yleiseen taisteluun hyökätäkseen eduskunnassa kimppuumme perjantaina välikysymyksen muodossa.

Vaikuttaa siltä, että otatte asiat vähän liiankin surumielisesti. Tarvitaan vielä rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Kirjoitan lisää toisella kertaa, sillä minun on lopetettava. Olen iloinen tietäessäni teidän olevan Åressa. Raikas ilma ja kaunis maisema tulevat tekemään hyvää teille.

Törngren on vihdoin onnistunut saamaan hyväksynnän. Mielestäni kyseessä oli henkilökohtainen kohteliaisuudenosoitus herra Pichonilta. Olen tänään kirjoittanut Ernestille ehdottaen hänelle armeijaan liittymistä. Hjalmarin käytös on selittämätöntä ja noloa. Mikä onni, ettei hän onnistunut ottamaan teitä mukaansa.

Käsiänne syleillen.

G.

Kitty Linder alkoi ehkä väsyä suhteen hitaaseen etenemiseen ja avioeroprosessiin. Sen voi päätellä Gustafin reaktiosta:

21.1.1919

Vaikuttaa siltä, että otatte asiat liiankin surumielisesti. Tarvitaan vielä rohkeutta ja kärsivällisyyttä.

Lue koko kirje »

Mannerheim vakuutti Kittyn kirjeiden olevan itselleen niin tärkeitä, että ne olivat melkeinpä itsestäänselvyyksiä.

21.1.1919

On suuri pettymys, ellei minulle laivan tuloa seuraavana päivänä tuoda kirjettä, jonka kuoressa tunnistan teidän kauniin käsialanne.

Lue koko kirje »

Avioero-oikeudenkäynnin päivämäärä 10. maaliskuuta lähestyi, mutta valtionhoitaja ei vieläkään ollut siirtänyt kirkonkirjojaan Pietarin ruotsinkielisestä seurakunnasta Hankoon. Helmikuussa hän sai asian vihdoin hoidetuksi.

Oikeudenkäyntiä odoteltaessa Gustaf jakoi arkeaan rakastettunsa kanssa. Hän esimerkiksi kertoi Suomalaisen oopperan avajaisista entisessä Venäläisessä teatterissa eli nykyisessä Aleksanterin teatterissa.

21.1.1919

Avajaiset oli kaiken kaikkiaan miellyttävä tapahtuma, mutta olisin nauttinut niistä sitäkin enemmän, jos olisin ollut aitiossani teidän kanssanne ja saanut ilon nähdä, miten koko sali olisi ihaillut teitä.

Lue koko kirje »

Mannerheim kertoi, että Kitty Linderin edesmenneen sisarpuolen Marien leski Adolf Törngren oli onnistunut vakuuttamaan Ranskan ulkoministerin Stéphen Pichonin Suomen asiasta Pariisin rauhanneuvotteluissa. Mielestäni kyseessä oli henkilökohtainen kohteliaisuudenosoitus herra Pichonilta. 11. KIRJE 21.1.

Virallisesti Ranska ilmoitti solmivansa Suomen kanssa täydet diplomaattisuhteet huhtikuussa 1919. Britannia tunnusti Suomen itsenäisyyden toukokuussa.

Edellisen vuoden tammikuussa puhjenneen sisällissodan alkamisen vuosipäivä oli ovella. Mannerheimin oli tarkoitus matkustaa viettämään juhlallisuuksia Vaasaan, jonne Suomen senaatti oli vuotta aiemmin punakapinaa paennut.

25.1.1919

Minua ilahduttaa tehdä tämä matka niitten kanssa, jotka auttoivat minua viime vuonna. Illalla lähden sieltä Ouluun ja palatessani tulen käymään Tampereella, Hämeenlinnassa ja ehkä Kokkolassa. Kaikki nämä vastaanotot puheineen ovat hieman rasittavia, mutta toisaalta voin levätä makuuvaunussa. – –

Jääkää hyvästi, suutelen käsiänne. (25.1.1919)

Lue koko kirje »

25.1.1919 Helsinki

Parahin Rakkaani, minulla on hallussani kaksi hurmaavaa kirjettä 16. ja 20. päivältä, joista kiirehdin kiittämään teitä. Ohjeittenne mukaan osoitan tämän kirjeen Åreen, jonne saavutte ja jossa viihtynette. Sattumalta sain puoli tuntia vapaata tänä aamuna ja se sallii minun kirjoittaa teille. Uskokaa minua, kun sanon, että siitä hetkestä, kun loikkaan ylös vuoteestani, siihen saakka, kun menen maata, minulla ei ole tilaisuutta palata hetkeksikään takaisin, eikä teillä ollenkaan ole mitään syytä olla vihainen tai ajatella, että olisin epäinhimillinen, tms. Ajattelen teitä jatkuvasti hellyydellä. Ollessani illallisella de Pontin luona saatoin sanoa ihmetteleväni, miten pystytte vastustamaan kiusausta matkustaa hengittämään toisten maitten ilmaa ja saamaan auringon lämpöä Välimeren maissa. Tämän sanoessani ilmaisin sydämeni pohjasta kumpuavan ihailuni tämän tekemänne uhrauksenne edessä. Mikaelin viisauksien ei tule tehdä vaikutusta teihin, neuvojen antaminen on niin helppoa.

Maanantaina matkustan Vaasaan, missä vietän sodan alkamisen vuosipäivää. Uskon, että vierailusta tulee miellyttävä ja hyvin järjestetty. Minua ilahduttaa tehdä tämä matka niitten kanssa, jotka auttoivat minua viime vuonna. Illalla lähden sieltä Ouluun ja palatessani tulen käymään Tampereella, Hämeenlinnassa ja ehkä Kokkolassa. Kaikki nämä vastaanotot puheineen ovat hieman rasittavia, mutta toisaalta voin levätä makuuvaunussa. Joskus 10. päivän paikkeilla matkustan Tukholmaan kuninkaan kutsumana. Uskon vierailun kestävän kaksi päivää, ja haluaisin niin mielelläni nähdä teidät jälleen. – Olen palkannut asianajaja Dittmarin hoitamaan asiaani. Näinä päivinä hän matkustaa päiväksi Hankoon neuvotellakseen N[ordenstreng]in kanssa.

Kyllä kannatti olla Goulkiewiczin viestinviejänä, joka sitten pysäytettiin Bergenissä. Olen iloinen, ettette olleet siellä.

Jääkää hyvästi, suutelen käsiänne.

G.

Vihdoin, helmikuussa 1919, pariskunnalle tuli tilaisuus tavata.

Ruotsin kuningas oli kutsunut Suomen valtionhoitajan vierailulle Tukholmaan, jossa Kitty yhä oleskeli. Ruotsin ja Suomen suhteet olivat kireät Ahvenanmaan-kiistan takia, mutta Mannerheim otti kutsun vastaan.

Hän vakuutteli, että rakastettu oli alati hänen ajatuksissaan.

25.1.1919

Parahin Rakkaani – – Uskokaa minua, kun sanon, että siitä hetkestä kun loikkaan ylös vuoteestani siihen saakka kun menen maata, minulla ei ole tilaisuutta palata hetkeksikään takaisin, eikä teillä ollenkaan ole mitään syytä olla vihainen tai ajatella, että olisin epäinhimillinen, tms. Ajattelen teitä jatkuvasti hellästi.

Lue koko kirje »

Helmikuun alussa Mannerheim sai sähkösanoman, jonka mukaan hänet oli kutsuttu Tukholman-vierailun yhteydessä myös Tanskan kuninkaan luokse ja samanlainen käynti olisi odotettavissa Norjan Kristianiaan.

4.2.1919

Olisin toivonut muuta kuin kaikkia näitä matkoja! Muuten olisi ollut mukavaa viettää joitakin päiviä yhdessä kaukana politiikasta ja yleisestä agitaatiosta! Palattuani toivon voivani kertoa teille asioista, jotka kiinnostavat teitä.

Lue koko kirje »

4.2.1919 Helsinki

Kiitän teitä näin lennossa, hyvä Rakkaani, kahdesta ihastuttavasta kirjeestänne, joista toinen oli Åresta ja toinen Tukholmasta. Lähden kahden tunnin kuluttua Karjalaan eikä minulla ole kuin minuutti käytettäväni, mutta tämä viesti todistanee teille, että kaikki ajatukseni ovat luonanne.

Sain juuri sähkösanoman, että meidät on myös kutsuttu Kööpenhaminaan, ja että on odotettavissa, että saamme kutsun Kristianiaan. Tämä vaatii paljon aikaa, mutta tekee Tukholman-vierailusta vähemmän arvosteltavan. Olisin toivonut muuta kuin kaikkia näitä matkoja! Muuten olisi ollut mukavaa viettää joitakin päiviä yhdessä kaukana politiikasta ja yleisestä agitaatiosta! Palattuani toivon voivani kertoa teille asioista jotka kiinnostavat teitä.

Käsiänne suudellen.

Tiettävästi kuitenkin oli niin, että hän itse teki aloitteet valtiovierailuihin Tanskaan ja Norjaan. Joka tapauksessa torstaina helmikuun 6. päivänä Mannerheim lähestyi Tukholmaa ja sai lähetetyksi laivalta kirjeen.

Tämän viestini, hyvä Rakkaani, lähetän sanoakseni teille, että palan kaipauksesta nähdä teidät mahdollisimman nopeasti. Lounaan jälkeen toivon olevani vapaa ja voivani nähdä teidät. Joka tapauksessa se onnistunee vasta kello kolmen jälkeen. Suomen valtionpäämies oli saapumassa meritse naapurimaan kuninkaan vieraaksi, mutta hän halusi välittää tunnelmiaan rakastetulleen.

12.2.1919

Olemme juuri ohittaneet Oskar Fredriksborgin linnoituksen. Varuskunta lipuin ja kahden sotilassoittokunnan kanssa reunustivat rantaa. Muureilla seisoi pitkä rivi, jossa kokoontuneina olivat kaikki upseerit paikkakunnan naisväen kanssa. Kunnialaukausten jälkeen soitettiin Maamme-laulu ja Suomen laulu, liput tervehtivät ja naisväki heilutti nenäliinojaan. Se oli upeaa. Uskon, että kovapintaisimmatkin suomalaiset tunsivat jotain liikutusta sydämissään.

Hyvästi, Rakkaani, pikaisen jälleennäkemisen toivossa. (12.2.1919)

Lue koko kirje »

12.2.1919 matkalla Tukholmaan

Tämän viestini, hyvä Rakkaani, lähetän sanoakseni teille, että palan kaipauksesta nähdä teidät mahdollisimman nopeasti. Lounaan jälkeen toivon olevani vapaa ja voivani nähdä teidät. Joka tapauksessa se onnistunee vasta kello kolmen jälkeen.

Olemme juuri ohittaneet Oskar Fredriksborgin linnoituksen. Varuskunta lipuin ja kahden sotilassoittokunnan kanssa reunustivat rantaa. Muureilla seisoi pitkä rivi jossa kokoontuneina olivat kaikki upseerit paikkakunnan naisväen kanssa. Tykkien kunnialaukausten jälkeen soitettiin Maamme-laulua ja Suomen laulu, liput tervehtivät ja naisväki heilutti nenäliinojaan. Se oli upeaa. Uskon, että kovapintaisimmatkin suomalaiset tunsivat jotain liikutusta sydämissään.

Hyvästi, Rakkaani, pikaisen jälleennäkemisen toivossa.

Keskiviikkona.

Ehkä Gustaf ja Kitty todella tapasivat keskiviikkona 12. helmikuuta, ja ehkä he tapasivat sen jälkeisinäkin päivinä. Seuraava kirje on päivätty viisi päivää myöhemmin, jolloin Mannerheim oli jo matkalla Tanskaan ja pahoitteli, että on ollut niin kiireinen viimeksi kuluneet kolme päivää.

17.2.1919

Antakaa anteeksi, hyvä Rakkaani, etten ole kirjoittanut aikaisemmin. Minua on revitty joka suuntaan nämä kolme päivää. En mitenkään onnistunut pääsemään tapaamaan teitä tänään ennen kuin minun oli lähdettävä. Lepäsin kello kahteen – kolmeen, mutta lähtiessäni rautatieasemalle kaikeksi epäonneksi S.M.A. saattoi minua. Toivon palaavani Tukholman kautta keskiviikkona. – Kiitos kahdesta pienestä viestistänne ja kirjasta, jonka luen niin pian kuin minulla on vähän vähemmän väsyneet aivot.

Lue koko kirje »

17.2.1919 Tukholma / Kööpenhamina

Antakaa anteeksi, hyvä Rakkaani, etten ole kirjoittanut aikaisemmin. Minua on revitty joka suuntaan nämä kolme päivää. En mitenkään onnistunut pääsemään tapaamaan teitä tänään ennen kuin minun oli lähdettävä. Lepäsin kello kahteen – kolmeen, mutta lähtiessäni rautatieasemalle kaikeksi epäonneksi S.M.A. saattoi minua. Toivon palaavani Tukholman kautta keskiviikkona. – Kiitos kahdesta pienestä viestistänne ja kirjasta, jonka luen niin pian kun minulla on vähän vähemmän väsyneet aivot. Jääkää hyvästi, Rakastettuni, käsiänne suudellen

Kööpenhaminassa Mannerheim sairastui ja sai ehkä tekosyyn peruuttaa Norjan-vierailun, tosin norjalaiset sosialistitkin olivat uhkailleet häntä.

Jos Kitty Linder jäi helmikuussa valtiovierailujen velvoitteiden jalkoihin, maaliskuun alussa iski todellinen pommi.

Gustaf oli takaisin Helsingissä, ja tytär Sophy Mannerheim juoksi isänsä eteen kyyneleet silmissä. Sophyn äiti, Gustafin vaimo Anastasia Mannerheim, oli antanut kuulua itsestään.

Maaliskuun 4. päivänä, vain kuusi päivää ennen avioero-oikeudenkäyntiä, Gustaf aloitti varovasti kirjeen Kittylle.

4.3.1919

Syvästi rakastettu Kittyni,

Antakaa anteeksi, etten ole lähettänyt tietoja täältä viime päivien aikana. Kajaanin-, Jyväskylän- ja Mikkelin-matkani alkaminen jo kaksi päivää Tukholmasta saapumiseni jälkeen; väsymykseni sairastumiseni johdosta; juoksevat asiat ja ne jotka oli laitettu sivuun poissaoloni aikana, kaikki ne ovat vieneet kaiken käytössäni olevan ajan ja kaikki voimani. Sen lisäksi Englannista tulleet vaatimukset ovat mietityttäneet minua niin kovasti, että olin jopa menettää haluni kirjoittaa. Ei oikeastaan ole miehen tehtävä huolestuttaa rakastamaansa naista murheillaan.

Lue koko kirje »

4.3.1919 Helsinki

Syvästi rakastettu Kittyni,

Antakaa anteeksi, etten ole lähettänyt tietoja täältä viimeisten päivien aikana. Kajaanin, Jyväskylän ja Mikkelin matkani alkaminen jo kaksi päivää Tukholmasta saapumiseni jälkeen; väsymykseni sairastumiseni johdosta; juoksevat asiat ja ne, jotka oli laitettu sivuun poissaoloni aikana, kaikki ne ovat vieneet kaiken käytössäni olevan ajan ja kaikki voimani. Sen lisäksi Englannista tulleet vaatimukset ovat mietityttäneet minua niin kovasti, että olin jopa menettää haluni kirjoittaa. Ei oikeastaan ole miehen tehtävä huolestuttaa rakastamaansa naista murheillaan.

Toivoisin onnistuvani tasoittamaan taivaltamme sen sijaan, että minun roolini rajoittuisi olemaan asiaa haittaava osapuoli. Ikävä kyllä minun on hyväksyttävä tosiasiat.

Sohpy sai kolme päivää sitten kirjeen, jota hän kyynelehtien tuli näyttämään minulle. Hän [Anastasia o.s. Arapova] on saanut tiedon avioeroprosessista ja ilmoittaa samalla tulevansa minä päivänä tahansa ja pyytää löytämään asianajajan ja varaamaan huoneen Hangosta.

Hän [Sophy] kysyi minulta lupaa saada palata takaisin Norjaan, harmitellen sitä, että hänet kutsutaan Suomesta tällaisissa olosuhteissa.

Jo kyseisen naisen näyttäytyminen Hangon tuomioistuimessa riittää siihen, että häviän jutun, aiheuttaen skandaalin, joka on yhtä epämiellyttävä molemmille. Kahdesti olen pyytänyt asianajajaani löytämään keinon voittaa oikeusjuttu vastustuksesta ja toisen osapuolen paikalle saapumisesta huolimatta. Hän on vastannut sen olevan mahdotonta.

Näissä oloissa minulla ei ole muuta kuin yksi asia tehtävissä: vetää nostamani kanne takaisin. Antaisin asioiden rauhoittua tovin ja aloittaisin alusta, kuitenkaan tekemättä tällä kertaa sitä erehdystä, että ilmoittaisin etukäteen vastapuolelle asiasta. Näin asia on hoidettavissa, mutta tämä vaatii yhden vuoden ja päivän kanteen jättämisestä. Olen todella pahoillani, etten turvautunut tähän varmempaan tapaan. Nyt olisi pitänyt malttaa mielensä vielä muutama kuukausi, jotta uhkaa skandaalista ei olisi.

En voi kylliksi ilmaista pettymystäni, jonka koen. Luulin jo, että tulevaisuus onnea täynnä oli juuri edessäni, ja piteleväni sitä jo kädessäni. Minulle tuottaa uskomattoman suurta tuskaa aiheuttaa teille tämä pettymys ja tietää aiheuttaneeni Teille surua. Uskon kuitenkin tehneeni kaiken mahdollisen näissä olosuhteissa. Ei ole ollut helppoa huolehtia, että välttämättömät paperit saatiin Pietarista, löytää todistajia jne. Keskusteleminen kyseisen henkilön kanssa ei johda mihinkään. Suosittelen, että jätätte sen tekemättä, sillä se varjelee teitä epämiellyttävältä tilanteelta. Hän on hysteerinen ja pöyhkeilevä, eikä koskaan suostu luopumaan tekemästään päätöksestä, mikään muu ei vaikuta häneen kuin aika ja vaikeneminen.

Jääkää hyvästi, Rakkaani, minun on lopetettava tämä kirje saadakseni sen lähtemään postissa. Syleilen käsiänne.

G.M.

Näiden selittelyjen jälkeen seurasi varsinainen uutinen.

Anastasia Mannerheim oli ilmoittanut tyttärelleen Sophylle, että hän aikoi saapua oikeudenkäyntiin. Rouva Mannerheim oli pyytänyt etsimään itselleen asianajajan ja varaamaan huoneen Hangosta.

Se oli pahinta, mitä saattoi tapahtua.

4.3.1919

Jo kyseisen naisen näyttäytyminen Hangon tuomioistuimessa riittää siihen, että häviän jutun, aiheuttaen skandaalin, joka on yhtä epämiellyttävä molemmille. Kahdesti olen pyytänyt asianajajaani löytämään keinon voittaa oikeusjuttu vastustuksesta ja toisen osapuolen paikalle saapumisesta huolimatta. Hän on vastannut sen olevan mahdotonta.

Lue koko kirje »

Mannerheim joutui tunnustamaan, että peli oli menetetty. Hänestä ei tulisi vapaata aloittamaan uutta elämää Kittyn kanssa.

4.3.1919

Näissä oloissa minulla ei ole muuta kuin yksi asia tehtävissä: vetää nostamani kanne takaisin.

Lue koko kirje »

Hän yritti nähdä asiassa valoisan puolen. Tilanteen voisi antaa rauhoittua ja aloittaa avioeroprosessin alusta ilmoittamatta siitä vastapuolelle.

4.3.1919

Näin asia on hoidettavissa, mutta tämä vaatii yhden vuoden ja päivän kanteen jättämisestä. Olen todella pahoillani, etten turvautunut tähän varmempaan tapaan.

Lue koko kirje »

Nyt tilanne oli kuitenkin se, että lähitulevaisuudessa heidän kahden yhteisestä tulevaisuudesta ei tulisi mitään.

4.3.1919

En voi kylliksi ilmaista pettymystäni, jota koen. Luulin jo, että tulevaisuus onnea täynnä oli juuri edessäni, ja piteleväni sitä jo kädessäni. Minulle tuottaa uskomattoman suurta tuskaa aiheuttaa teille tämä pettymys ja tietää aiheuttaneeni teille surua.

Lue koko kirje »

Ilmeisesti jo aiemmin oli puhuttu siitä mahdollisuudesta, että Anastasia Mannerheim saattaisi tulla Suomeen. Näyttää jopa siltä, että Kitty Linder oli tarjoutunut puhumaan tämän kanssa. Kuten moni samassa tilanteessa, Mannerheimkaan ei suositellut sitä:

4.3.1919

Keskusteleminen kyseisen henkilön kanssa ei johda mihinkään. Suosittelen sen jättämistä tekemättä, sillä se varjelee teitä epämiellyttävältä tilanteelta. Hän on hysteerinen ja pöyhkeilevä, eikä koskaan suostu luopumaan tekemästään päätöksestä, mikään muu ei vaikuta häneen kuin aika ja vaikeneminen.

Lue koko kirje »

Päättäessään kirjeen Gustaf tuntui tietävän, että suuri yhteinen yritys Kittyn kanssa on ohi.

4.3.1919

Jääkää hyvästi, Rakkaani, minun on lopetettava tämä kirje saadakseni sen lähtemään postissa. Syleilen käsiänne. G. M.

Lue koko kirje »
Magnus Linder katselee vanhoja kuvia suvusta Mustion linnassa. Kuva: Sabrina Bqain HS

Loppukeväältä ja kesältä 1919 kirjeitä ei ole. Kirjoittaminen ilmeisesti loppui.

”Tai ehkä joku poltti ne”, sanoo Magnus Linder, 84, istuessaan Mustion linnan yläkerrassa, kustavilaisella sohvalla, Ruotsin kuningas Fredrik I:n muotokuvan alla.

Magnus Linder on Kitty Linderin veljenpoika. Juuri hän löysi Kittyn saamat kirjeet tämän pienestä jäämistöstä vanhainkodista Helsingin Pietarinkadulta.

Kirjeet olivat Magnus Linderin hallussa yli 20 vuotta, kunnes hän vuonna 1994 luovutti ne Kansallisarkistoon. Niitä ei koskaan merkitty Mannerheim-arkistojen sisällysluetteloon, ja vain harva luki ne.

Linderin suvussa on lukemattakin tiedetty, että Kitty ja Gustaf seurustelivat.

Eräänä kesänä Magnus Linder istui tätinsä Kittyn kanssa Mustiossa rannalla ja rohkaistui kysymään, miksi hänen suhteensa Gustafin kanssa päättyi. Se ei ollut helppo kysymys, sillä vaikka Kitty Linder oli ”konversaabeli” ja tunsi eurooppalaisen high societyn juorut, hän ei puhunut itsestään tai tunteistaan.

Kitty tokaisi vastaukseksi, että Gustaf oli liian vanha. Sitten hän vaihtoi puheenaihetta.

Ei parin ikäero, 21 vuotta, ollut mitenkään tavaton. Kittyn äidillä ja isälläkin oli ikäeroa 18 vuotta.

Entä muodostuiko Kittyn ja Gustafin suhteen esteeksi se, että Kittyn isä oli inhottu venäläismielinen ministerivaltiosihteeri tai se, että velipuoli Hjalmaria vihasivat sekä punaiset että valkoiset?

Tuskin.

”Molemmat kuuluivat samaan porukkaan”, toteaa Magnus Linder, ja sillä hän tarkoittaa ruotsinkielistä aatelia. ”Varmasti he olisivat viihtyneet yhdessä – niin pitkään, kun Mannerheim olisi löytänyt uuden naisen.”

Sellaisena Gustaf Mannerheim suvussa tunnettiin. Naistenmiehenä.

Magnus Linder tapasi Mannerheimin eräissä juhlissa teini-ikäisenä.

”Jos Gustaf oli homo, minä olen sika”, sanoo elegantti ja rauhallinen linnanherra Linder.

Tästä ei pidä päätellä, että homo- tai biseksuaalisuus olisivat olleet Mannerheimien ja Linderien piireissä tuntemattomia ilmiöitä.

”Eivät nämä asiat mitään uusia ole, niin kuin jotkut kuvittelevat. Ei ihminen ole muuttunut. Aina tietty osa on ollut homoja tai lesboja.”

Esimerkiksi Gustaf Mannerheimin sisaren Sophien ja Kitty Linderin velipuolen Hjalmarin avioliitto kariutui siihen, että Hjalmar jäi vaimolleen kiinni seksistä miehen kanssa.

”Voi vain kuvitella, miten”, sanoo Magnus Linder, jolle Hjalmar-sedän biseksuaalisuus selvisi aikuisena.

”Se oli sokki Sophie Mannerheimille. Hänen maailmansa romahti.”

Tämä tapahtui kauan ennen Hjalmar ja Kitty Linderin ja Mannerheimin metsästysretkeä Norjaan, mutta tämä kiusallinen tapauskaan ei katkaissut Mannerheimin ystävyyttä Hjalmariin.

Sophie Mannerheim sen sijaan joutui hermoparantolaan Ruotsiin ja lähti sieltä Lontooseen opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

Hjalmar Linder taas velkaantui ja menetti omaisuutensa lopulta nopeasti, ja paluumatkalla Algeriasta vuonna 1921 hän teki velkojiensa ahdistelemana Marseillessa itsemurhan.

Heinäkuun lopussa 1919 Mannerheim hävisi K.J. Ståhlbergille eduskunnan toimittaman Suomen ensimmäisen presidentinvaalin.

Mannerheim vetäytyi toipumaan Iisalmen lähelle Runnin kylpylään, minne hän sai Kitty Linderiltä kortin. Mannerheim vastasi kirjeellä, mutta sen sävy oli kokonaan toinen kuin edellisen syksyn ja talven kiihkeissä viesteissä.

4.8.1919

Tuhannet kiitokset kaikesta hyvyydestä, jota olette osoittanut Sophya kohtaan ja kiitos ystävällisestä kortistanne, Mannerheim aloitti ja lateli taas selityksensä vastauksen viipymiselle: hän oli voinut kovin huonosti, ja kaiken maailman ihmiset olivat vieneet hänen aikaansa ja ikävystyttäneet poliittisilla kysymyksillään.

Hän kiitteli Kittyä siitä, ettei tämä pahoitellut kortissaan vaalin tulosta mikä on jälleen todistanut minulle ylivoimaisuutenne ja miellyttänyt minua.

Mannerheim keskittyi hetkeksi kertomaan, miten hän totta kai arvasi vaalin tuloksen ennakolta, mutta olipahan täyttänyt velvollisuutensa. Ilmeisesti Kitty oli ilmaissut kortissaan halunsa tavata Mannerheim jälleen, mutta aikovansa ehkä matkustaa Skotlantiin.

Mannerheim ei enää lainkaan estellyt Kittyn matkustusaikeita.

4.8.1919

Haluaisin niin mielelläni nähdä teidät palatessani, mutta uskon teidän menettävän paljon, ellette matkusta Skotlantiin.

Lue koko kirje »

4.8.1919 Runni

Rakas ja hurmaava Kittyni,

Tuhannet kiitokset kaikesta hyvyydestä, jonka olette osoittanut Sophya kohtaan ja kiitos ystävällisestä kortistanne.

Syy siihen, etten ole kirjoittanut aiemmin on, että olen kahdeksan ensimmäisen päivän aikana voinut todella huonosti ja vaalien jälkeisenä päivänä Runnista on tullut pyhiinvaelluksen kohde. Joka päivä tänne tulee uusia ihmisiä, jotka vievät kaiken aikani, joka muutenkin on kortilla hoitojen viedessä kolme ja puoli tuntia. Kun lisäätte tähän kuusi lasillista vettä ja edellytetyt kävelyretket sekä kolme ruokailua, näette, ettei minulla enää ole paljon aikaa antaa vieraille. He tulevat useimmiten ikävystyttääkseen minua poliittisilla kysymyksillään (tämä kuuluisa, valtavan saamaton omistajatar, kuten häntä niin osuvasti kuvaatte). Asianlaita, joka mutkistaa kaikkea, on, ettei hotellissa ole ollenkaan sähkövaloja, jolloin ei näe riittävän hyvin voidakseen kirjoittaa kello puoli kymmenen jälkeen illalla. Kas siinä minun puolustukseni!

Kiitän teitä siitä, ettette ole lähettänyt minulle surunvalitteluja menestykseni johdosta vaaleissa. Tämä on jälleen todistanut minulle ylivertaisuutenne ja miellyttänyt minua.

Tehän tiedätte, että olin varma tuloksesta. Totta on, että olin laskenut varmasti saavani parisenkymmentä keskustan äänistä, mutta he pettivät minut erään taitavasti tehdyn tempun johdosta. Mutta tämä, tämä ei olisi mitenkään muuttanut tulosta. Olen nyt joka tapauksessa vapaa, eikä kukaan voi syyttää minua siitä, että olisin vetänyt pois ehdokkuuteni. Olin miltei jättää maan, mutta sitten muutin mieleni, sillä silloin minua olisi syytetty siitä, että kieltäydyin puolustusvoimien ylipäällikkyydestä. Tämä syyte on epäoikeudenmukainen, sillä en olisi empinyt ottaa vastaan ylipäällikkyyttä, mikäli olisin pystynyt kantamaan sen tuomaa vastuuta, mutta tiesin liian hyvin sen pelin, mitä nämä itseään niin viekkaina pitävät keskustan miehet pitävät. Minulle annettaisiin kaikki, mutta ilman vakuuksia ja silloin näissä olosuhteissa mitään ei ole tehtävissä. Mutta nyt politikointi saa riittää!

Haluaisin niin mielelläni nähdä teidät palatessani, mutta uskon teidän menettävän paljon, ellette matkusta Skotlantiin. Suomi ei kyllä ole niin houkutteleva teidänlaiselle merenkävijälle, mutta metsällä oleminen Skotlannissa on aivan toinen juttu ja kuvittelisin että katuisitte, ellette lähtisi sinne. Aikomukseni on vähitellen matkustaa ulkomaille lepäämään, sen jälkeen, kun nyt hoidin loppuun yhdeksän kuukautta sitten aloittamani tehtävän . Tulen ilmeisesti matkustamaan Lontoon kautta Ranskaan, jossa yritän löytää paikan, jonka ilmasto miellyttää minua. Voisimme ehkä tavata Lontoossa tai Pariisissa. Täällä Runnissa on hieman vaikeata tehdä lopullisia päätöksiä, sitä varten minun on palattava Helsinkiin. Heti, kun olen tehnyt päätökseni, ilmoitan siitä teille.

Odottaessa jääkää hyvästi, lasken jalkojenne juureen kiintymykseni ja kaiken muun.

G.M.

Hän kuvaili epämääräisesti aikomuksiaan matkustaa Lontoon kautta Ranskaan etsimään paikkaa, jonka ilmasto miellyttäisi häntä, jolloin he ehkä voisivat tavata Lontoossa tai Pariisissa, mutta mitään täsmällistä hän ei voinut vielä sanoa.

4.8.1919

Täällä Runnissa on vaikeata tehdä lopullisia päätöksiä, sitä varten minun on palattava Helsinkiin. Heti kun olen tehnyt päätökseni, ilmoitan siitä teille.

Odottaessa jääkää hyvästi, lasken jalkojenne juureen kiintymykseni ja kaiken muun. G.M.

Lue koko kirje »

Siitä Gustaf Mannerheim ei maininnut Kitty Linderille mitään, että seuraavalla viikolla hän aikoi pistäytyä tuomiokapituliin hakemaan itselleen tärkeän todistuksen.

Gustaf ja Anastasia Mannerheimin avioero-oikeudenkäynti oli pidetty 10. maaliskuuta 1919 Hangossa.

Anastasia Mannerheimin ei saapunut paikalle.

Yllättäen Mannerheimin edustaja haki käsittelyyn kuukauden jatkoaikaa.

Uusi istunto oli pidetty 7. huhtikuuta 1919, eikä Anastasia Mannerheim tällöinkään saapunut Hankoon. Katso todistajalausunto »

Bernhard Indreniuksen valaehtoinen todistus 9.4.1919

Koska olen sairauden johdosta estynyt olemasta läsnä Hangon raastuvanoikeudessa, saan täten valaehtoisena todistaa, että minä, joka tunnen vapaaherra Gustaf Mannerheimin monen vuoden takaa, olen 1890-luvulta alkaen seurustellut vapaaherra Mannerheimin ja hänen aviopuolisonsa Anastasia Mannerheimin kanssa ja usein vieraillut heidän kodissaan Pietarissa ja silloin huomannut, että yhteiselo avioliitossa on ollut huonoa siinä suhteensa, että heidän välillään esiintyi usein eripuraisuutta ja kiistoja, joka lopulta yli viisitoista vuotta sitten johti siihen, että vapaaherratar Mannerheim jätti kodin ja matkusti ulkomaille Ranskaan, tarkoituksenaan olla enää jäämättä tai asumatta yhdessä aviopuolisonsa kanssa, ja että hän ei sen jälkeen ole palannut kotiin, vaan yhä asuu ulkomailla, sekä, että vapaaherra Mannerheim, vapaaherratar Mannerheimin lähdettyä, jätti vapaaherratar Mannerheimin nimissä ostetun kartanon, nimeltään Appricken, hoidon eräälle vapaaherratar Mannerheimin sukulaiselle. Tämän kaiken voin, mikäli vaaditaan, valalla vahvistaa.

Helsinki, 9. huhtikuuta 1919.

B. Indrenius

Entisen ylijohtaja vapaaherra B. Indreniuksen omakätisen allekirjoituksen vahvistavat: Ester Roos, Catri Gripenberg

Ero tuomittiin saman tien. Katso pöytäkirja »

Julkisuuteen asiasta ei vuotanut pihaustakaan.

Gustaf Mannerheim oli vapaa mies.

 

Kirjeet ovat Kansallisarkiston Gustaf Mannerheimin arkistosta ja ne on julkaistu Kansallisarkiston luvalla. Kirjeet on suomentanut filosofian maisteri Wilhelm Brummer. Lähteinä myös J. E. O Screen: Mannerheim; Stig Jägerskiöld: Mannerheim 1918; Kansallisarkiston yksityisarkistoyksikön johtajan Jussi Kuusanmäen kirjoitus Malitiosa Desertio 4–5/2003. Taustatiedot: Linderin suku, tutkijat Wilhelm Brummer ja Pertti Vuorinen sekä siviilioikeuden professori Urpo Kangas.

Lukija: Kimmo Oksanen. Äänitys: Mikko Knutas. Reprokuvaus: Juha-Pekka Laitinen ja Sabrina Bqain. Web-toteutus ja äänen jälkityöt: Jarmo Lundgren.

Kitty Linderin jäämistöstä löytyneet Mannerheimin myöhempien vuosien viestit Linderille luettavissa tästä.

24.11.1920 Helsinki

Kallis hurmaava Kitty,

Ellen ole aiemmin vastannut Kittyn ystävällisiin kirjeisiin, se on johtunut siitä, että minulla on ollut liian vähän aikaa. Samoin olen jättänyt vastaamatta Tukholmasta tulleeseen korttiin, sillä minulla ei ollut Kittyn osoitetta Sophyn matkan takia. Kiitos

kuitenkin, että olitte ystävällinen ja kirjoititte ja kiitos kaikesta vaivasta. En usko pitäväni kiirettä lasien ja posliinin ostossa. Verhoni lähetettiin vasta hiljattain Roomasta. Ennen kuin ne saapuvat lienen valmis matkustamaan, päivällisiin ei ole tilaisuutta ja sellaisissa olosuhteissa olen mieluummin ostamatta toistaiseksi mitään. Mikäli suotuisa tilaisuus ilmaantuisi, olisi se toinen asia. Täällä kinastellaan kuten aina. Tukka pöllyää, mutta rauha vahvistetaan uskoakseni ensi viikon alussa, ruotsinsuomalaisten viimeisin vaatimus on hylätty ja nyt heidän puolellaan valmistellaan uutta toimea. Ahvenanmaan valtuuskunta saapuu huomenna lasten ja kukkien kera, voisi sanoa, sillä mukana on eräs rouva (Abraham Elkusin) ja naissihteeri. Jotta heidät asetettaisiin koetukselle, järjestetään heille yhdeksän alkoholitonta päivällistä peräkkäin presidentin, pää- ja ulkoministerien luona. Elleivät he nuukahda näistä ponnisteluista, jatkuu sarja joittenkin yksityishenkilöitten luona, jotka toivoni mukaan tarjoavat alkoholia palkkiona hyveitten täyttämisestä. Minut on kutsuttu pariin näistä päivällisistä, mutta olen kieltäytynyt empimättä kunniasta. Kalliit ajat ja tyytymättömyys kasvavat, sitä vastoin markka jatkaa kutistumistaan.

Toissa päivänä paljastin muistomerkin Kristiinankaupungissa ja pidin jylisevän puheen. Se on pieni kaupunki jota monet voisivat kadehtia. 24 kaupunginvaltuutetusta vain yksi on sosialisti.

Lastensuojeluliitto alkaa herättää suurta kiinnostusta ja tukea. Sen yhteyteen on perustettu joukko paikallisosastoja ja rahaa virtaa sisään, satatuhatta ja jälleen satatuhatta. Markkinointikampanjaa valmistellaan. Se alkaa 10. joulukuuta ja toivon sen

tuovan miljoonia.

Jääkää hyvästi, laskien jalkojenne juureen kunnioitukseni ja auliuteni.

G. Mannerheim

 

28.12.1920

Tuhannet kiitokset, hurmaava Kitty, ystävällisestä joulukortista. Olin lähettänyt sähkösanoman hotelliin Müncheniin. Toivottavasti se on löytänyt tiensä Kittyn luo. Toivotan hyvää loppua huonolle vuodelle toivoen, että sarastava vuosi toisi kaikkea mahdollista hyvää Kittylle.

Metsästysretki Innsbruckin lähellä kiinnostaa minua kovasti. Mietin, onko siellä paljon suurriistaa vai onko se harvinaista siellä. Täytyykö minun palkata metsänvartija? Onko talossa vuoteita, vuodevaatteita ja kaikki tarpeellinen keittiön ja ruokasalin suhteen? Ovatko kulkuyhteydet sinne siedettävät ja maasto sellaista että vanha mies pystyy kulkemaan siinä? Missä ja milloin sopimus on tehtävä? Anteeksi uteliaisuuteni. Valitsisin mielelläni tämän metsästysretken, mutta on vaikea tehdä päätös niitten vähäisten tietojen pohjalta Kitty ystävällisesti lähetti minulle.

Aikomukseni on matkustaa tammikuun lopulla ja silloin voisin tulla sitä kautta tehdäkseni sopimuksen. Tammikuun 10. pidetään Lastensuojeluliiton liittoneuvoston ensimmäinen kokous, joka minun on avattava. Sen jälkeen minun on vielä matkustettava pikaisesti Vaasaan ja sen jälkeen olin aikonut matkustella pari kuukautta. Minne, sitä en tiedä vielä. Päätös riippuu ilmasta ja säästä, politiikasta, mielialastani jne. Ehkä saan onnen tavata Kitty jossakin. Sankt Moritz kaiketi sijaitsee liian korkealla.

Täällä on ollut aika rauhallista ja minun ei ole Herran kiitos tarvinnut olla seurapiirileijona, joka tehtävä muuten olisi ollut hankala hoitaa, kun verhoni eivät ole vielä saapuneet. Tammikuun 3. päivänä olemme kettumetsällä Sannäsissä. En ole muuten metsästänyt sitten marraskuun puolenvälin. Eilisestä lähtien meillä on erinomainen rekikeli ja tänään -6 astetta. Sen ohella minulla ei ole mitään uutta lisättävänä niihin asioihin, joita Hufvudstadsbladet tai oikeammin sanottuna hallituksenpuolustajalehti tarkoitushakuisella tavallaan levittelee.

Ei mitään avioeroja eikä mitään tunnettujen avioliittoja.

Kaikki pysyy entisellään.

Monin terveisin kirjoitan

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim

 

7.2.1921 Tukholma

Korvaamaton Kitty, vastaanota sydämellisimmät kiitokseni kahdesta ystävällisestä kirjeestä ja kaikesta vaivasta minun vuokseni metsästyksen järjestämisessä. Ensimmäinen kirje jäi vastaamatta, koska Kitty sanoi jäävänsä Müncheniin vain pariksi päiväksi, jonka jälkeen hänen oli määrä lähteä tuntemattomille teille. Toisen löysin täällä eilen illalla saapuessani Tukholmaan. Tulen ottamaan yhteyttä professori Behniin ja lähtemään Müncheniin ja Scharnitziin. Mikäli saan vaikutelman, että siellä on riittävästi peuroja, ja että talon valmius ja metsästysretket eivät aiheuta liian suuria odottamattomia kuluja, niin sovin asiasta, vaikken vielä ole ollenkaan varma siitä, että vielä kymmenen vuoden päästä pystyn kävelemään Tirolien vuorilla. Kuitenkin on hyvin mahdollista, että matkani lykkääntyy, sillä joudun ilmeisesti palaamaan täältä Helsinkiin pariksi päiväksi ollakseni läsnä Liittopankin keskushallintoneuvoston seuraavassa kokouksessa. Jos tämä on välttämätöntä, palaan jo ensi torstaina voidakseni heti kokouksen jälkeen matkustaa Manner-Eurooppaan. Münchenistä ei olisi mahdotonta kulkea Sankt Moritzin kautta. Mahdollisuudet vielä löytää Kitty sieltä lienevät vähäiset tai olemattomat. Sveitsin kautta tai ei, matkani jatkuu luonnollisesti Pariisiin. Sen pitemmälle en ole päättänyt matkastani, muttei ole mahdotonta että matkustan joksikin aikaa etelää kohden.

Helsingissä on talvisempaa kuin täällä. Tänään aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. En ole vielä tavannut montaa tuttua, mutta tulen näkemään montakin parilla päivällisellä, jonne minut on kutsuttu.

Monin sydämellisin terveisin, kunnioituksella ja nöyryydellä

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim

 

20.5.1921

Parahin Kitty,

Sydämelliset kiitokset ystävällisestä kortista kauniine maisemineen sekä kirjeestä surullisine jobinposteineen, joka siitä puheen ollen oli jo tuttu professori Behnin kirjeen kautta. Olisin luonnollisesti äärettömän kiitollinen mikäli Kitty pystyisi auttamaan minua löytämään jonkun toisen sopivan metsästysmaan vuorilla. Salzburgia ympäröivä seutu kuuluu olevan hurmaavaa seutua, vaikka matka sinne Suomesta on jonkin verran pitempi. Tällä ei ole suurta merkitystä, sillä matkustan mielelläni ulkomaille koko syksyn aikana ja vielä enemmänkin.

Täällä on rauhallista ja ihanaa, kaikkien rientojen jälkeen huvin ja politiikan suurissa keskuksissa. Jään tänne 1. kesäkuuta saakka, ja vaikka kuinka houkuttelevaa olisikaan tulla vierailemaan Baijeriin, niin minun on matkustettava täältä Suomeen ja jäädä sinne ainakin joksikin aikaa. Sitä laiminlyö liiketoimiansa olemalla poissa pitempään kuin alun perin on suunnitellut. Liiketoimista puheen ollen sitä köyhtyy päivä päivältä, mikäli tämä hallinto saa jatkua. Sitä alkaa tuntea olevansa aivan katkera.

Pyydän Kittyä viemään kunnioituksenosoitukseni ylihovijahtimestarinnalle ja vapaaherratar von Massenbachille.

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim

 

10.7.1921 Oihonna-laiva

Hyvä Kitty,

Tuhannet kiitokset ystävällisyydestä lähettää minulle pari riviä oheistetussa kirjeessä. Olen heti pitänyt huolen siitä, että ilmoitus julkistetaan Wienissä. Mitä tulee metsästysretkeen, joka mainitaan kirjeessä, pidän sitä aika kalliina. Ehkä professori Behnin on halvempi. Kiitos kuitenkin kaikesta vaivasta, jonka Kitty on tehnyt ja tekee tämän metsästysretken vuoksi. En voi kylliksi ilmaista arvonantoani.

Olen parhaillaan laineitten lennätettävänä, iloisena voidessani ainakin joksikin aikaa päästä politiikasta, juonittelusta ja pyrkyryydestä. Olisi todella ihanaa löytää metsästysretki ja saada viettää ainakin syksy kaukana kinastelusta ja kiihotuksesta täällä kotona. Taulu on minulla mukana ja pidän huolen siitä että Ernst saa sen ilman kolhuja. Toivotan Kittylle mukavaa kesän jatkoa.

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim

 

6.11.1921, Grensholm, Taalainmaa, Ruotsi

Hyvä Kittyni,

Vastaanotin Kittyn ystävällisen kirjeen juuri sillä hetkellä, kun olin aikeissa lähteä Tukholmaan. Siksi vastauksen kirjoittaminen on lykkääntynyt pari päivää. Itse asiassa minua kiinnostaa saada Pariisin asuntoni myytyä, ja ostaisin mielelläni sen tilalle Sophylle pienemmän ja, jos mahdollista, halvemman huoneiston. Mikäli Kitty haluaa auttaa minua ostajan löytämisessä ja onnistuu, niin luovun mielelläni 5% asunnon hinnasta, sillä ehdolla että Sophy puolestaan saa oikeuden myydä asunnon ja siinä tapauksessa, että hän löytäisi ostajan, ei mitään prosenttia ”vaivasta” maksettaisi. Sen lisäksi pitäisi saada varmuus siitä, että vuokraisäntä hyväksyy asian, Sophyn kanssa sovittuna. Tämä sopimus on voimassa 1. maaliskuuta 1932 saakka. Hinnan päätän lähipäivinä.

Olen täällä pari päivää saadakseni [_____] peuroja, ja olen jo kaatanut kaksi kunnon eläintä.

Monin ystävällisin terveisin,

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim.

 

6.1.1932 Helsinki

Kiitos rakas Kitty ystävällisistä riveistä ja mielenkiintoisista lehtileikkeistä. Minua ilahdutti todella jälleen nähdä Kitty ja olen ihailua täynnä siitä, millä tavalla Kitty ”on ottanut asiat” sekä energiasta ja kyvystä, joita Kitty kehittää.

Täällä kulkee huhu, jota en voi vahvistaa enkä kieltää, että uusi laki sääntöperintötiloista asettaa (tai on jo asettanut) Bobille niin suuret vaateet, että hänelle ei juuri jää mitään jäljelle. Tässä ei saa olla liian myöhässä.

Pyysin, ettei Sophy olisi liian säästeliäs vaan että hän kustannuksellani hankkisi sen, mitä tarvittaisiin, jotta huoneet ja tarvittava palvelu olisi riittävää, sekä antaa ne vuokralle aamiaisen, iltapalan ja mahdollisesti siivouksen kera. Mielellään Kitty voisi katsoa hänen peräänsä, jotta hän tekee sen. Uskon, että mukavamman ja säädyllisen vuokralaisen saaminen näin on helpompaa.

Täällä ilo on korkeimmillaan uuden äänestyksen jälkeen ja syystäkin.

Ystävällisin terveisin!

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim.

 

18.5.1933 Helsinki

Rakas Kitty,

Kiitos ystävällisistä riveistä ja herttaisuudesta antaa minulle [mahdollisuus] voittaa 3.000 puntaa. Luonnollisesti otan vedonlyöntilipun. Sen numero on HT77661, jonka ilmoitan siinä tapauksessa, että Kitty kiinnostuisi sen myöhemmistä kohtaloista ja mahdollisesti sähkösanoman avulla esittää minulle tarjolla olevia yhdistelmiä lipunpuolikkaan myyntiä varten tai muita mahdollisuuksia silmälläpitäen.

Täällä olemme juhlineet 16. toukokuuta kauniilla juhlilla, joille leimallista oli voimakas puolustustahto. Tämä oli ensimmäisen kerta kun rintamamiehet täällä kokoontuivat 5–6 000 miehen voimin.

Ystävällisin terveisin,

Kittyn uskollinen

G. Mannerheim

 

17.12.1935 Helsinki

Rakas Kitty,

Kiirehtiessäni vastaaman Kittyn ystävälliseen kirjeeseen en vielä ollut saanut Stockmannilta tilaamaani kirjallista arviota kivääristä, vaan ainoastaan tiedustellut asiasta puhelimitse. Tänään metsästysretkeltä kotiin palatessani löysin kuitenkin oheisen viestin, joka vahvisti kirjeessäni olevat tiedot. Parin viikon päästä lähetämme pienen lentävän ambulanssin Abessiniaan. Italia on nimittäin ilmoittanut, ettei se tarvitse Punaisen ristin apua. Sitä johtaa professori Faltin, jolla on käytettävänään kaksi lääkäriä, yksi kuljettaja ja Håkan Mörne! Tämä on rohkea teko Faltinilta, joka jo on 68-vuotias ja nyt lähtee viidenteen sotaansa. Epäilen kuitenkin, että tässä käy kuten hänen ensimmäisen ambulanssinsa kanssa kreikkalais-turkkilaisessa sodassa, jossa hän ainoastaan ehti perille joutuakseen heti palaamaan. Yksi ainoa taistelu oli nimittäin ratkaissut sodan.

Ystävällisin terveisin

Kittyn uskollinen Gustaf

 

25.11.1943

Rakas Kitty,

Kiitän ystävällisestä kirjeestä. Minua ilahdutti kovasti saada pari riviä Kittyltä ja erityisesti hyvien uutisten johdosta ylihovijahtimestarinna Linderin tilan paranemisesta.

Luonnollista on, että se on hidasta, ja mikäli siirto Haikoon olisi mahdollinen heinäkuussa, niin se olisi suurenmoinen edistysaskel. Monin ystävällisin terveisin ja vilpittömin toivotuksin paranemisen jatkumisesta, kaikessa kiireessä

Teille uskollinen

Mannerheim

Entinen vaimo ei luopunut
Mannerheim-nimestä

Anastasia Mannerheim (o.s. Arapova) oli C. G. E. Mannerheimin vaimo vuodet 1892–1919. Itse hän saattoi mieltää liiton jatkuneen, sillä Suomessa tuomittua eroa ei koskaan merkitty hänen ortodoksisiin kirkonkirjoihinsa Pariisissa, eikä hän luopunut miehensä nimestä.

Anastasia Mannerheim lähti pariskunnan yhteisestä kodista ensin 1900-luvun alussa Punaisen Ristin sairaanhoitajaksi Aasiaan. Palattuaan hän muutti tyttärineen Ranskaan. Hän asui loppuelämänsä Ranskassa, lähinnä hotelleissa.

Mannerheim itse ei puhunut puolisostaan, mutta Kansallisarkistosta löytyy hänestä harvinainen tallenne. Vauraan aatelisnaisen varat olivat huvenneet, ja Anastasia Mannerheim kirjoitti vuonna 1933 rahapulassa Suomen entiselle Pariisin-edustajalle ja ulkoministerille Carl Enckellille.

Hän kutsui kirjeessä Mannerheimia, "Kenraalia", yhä aviomiehekseen. Hän selitti kirjoittavansa Enckellille, koska oli aiemminkin saanut tältä apua ja koska Kenraali ei hänelle "sadoista" kirjeistä huolimatta vastannut. Rahapulan syyksi Anastasia Mannerheim ilmoitti sen, että hänen miehensä oli varoittamatta puolittanut hänelle maksamansa 2000 frangin kuukausiavustuksen tuhanteen frangiin. Tämän seurauksen Anastasia oli veloissa, ilman talvitakkia ja joutunut myymään varastoidut huonekalunsa.

Mannerheim otti yhteyttä entiseen vaimoonsa ennen tämän kuolemaa 1936. Gustaf Mannerheim kirjoitti huojentuneena sisarelleen, että he sopivat erimielisyytensä ja ystävystyivät. Gustaf Mannerheim maksoi kuolemansairaan Anastasia Mannerheimin sairaalahoidon ja hautajaiset.

P.S. Tilanteeni on täysin kestämätön. – – Olen aivan veloissa taas. Vuosi sitten ompelijani teki minulle kaksi pukua ja takin, joiden arvo on 2 500 frangia, ja minä olen sen ajan ollut jäätymäisilläni, sillä en saa hankintojani, ja Kenraali tietää tämän. On todella kauheaa, että hänellä on niin kylmä sydän ja niin vähän sympatiaa toisen tuskille, varsinkin kun Kenraali ei ole saita ja ilkeä pohjimmiltaan.

(Anastasia Mannerheimin kirjeestä Carl Enckellille Pariisin Hotel du Louvresta 1933)

Esikoistytär jätti luostarin
ja löysi neiti Rooneyn

Anastasie "Stasie" Mannerheim (s. 1893) oli Gustaf ja Anastasia Mannerheimin vanhin lapsi. Sisäoppilaitosten jälkeen hän meni vuonna 1914 karmeliittaluostariin Lontoossa.

Mannerheimia on pidetty kylmänä isänä, mutta Kansallisarkistossa on isän ja tytärten välistä kirjeenvaihtoa, joka kertoo heidän yhteydestään.

Nunnana Stasie Mannerheim sai nimen Sainte Thérèse de l’Enfant Jesus, ja hän kirjoitti isälleen, että toivoi vain yhtä asiaa, jota isä ei kuitenkaan voinut antaa: lisää tunteja vuorokausiin, jotta hän voisi työskennellä luostarissa kovemmin.

Gustaf Mannerheim vieraili tyttärensä luona luostarissa ja toivoi iloa tämän elämään.

1930-luvun lopussa tytär muutti pois luostarista, ryhtyi taas käyttämään nimeä Stasie Mannerheim ja alkoi elää yhdessä Olive Rooney -nimisen naisen kanssa. Stasie kirjoitti Bien Cher Papalle, hyvin rakkaalle isälleen, uudesta asuinkumppanistaan. Myös neiti Rooney kirjoitti talvisodan aikana Mannerheimille. Rooney osoitti englanninkielisessä kirjeessään ihailua sotaponnistuksista ja muisteli heidän parin vuoden takaista tapaamistaan, johon Stasie-tytär oli tuonut isää tapaamaan juuri hänet, Stasien "petite-amien". Petite-amie on ranskaa ja tarkoittaa tyttöystävää.

Kun Stasie Mannerheim ja Olive Rooney olivat Lontoon pommituksia paossa maaseudulla, he saivat Mannerheimilta sinne välikäsien kautta kirjeitä ja karamelleja.

Stasie Mannerheim vieraili Suomessa isänsä luona. Hän kuoli vuonna 1978 vanhainkodissa Englannissa 84-vuotiaana.

Mon Bien Cher Papa, hyvin rakas isäni –– Ystäväni on luonani ja jatkamme yhdessä asumista uudessa asunnossani. Näin en ole yksin, eikä sinun tarvitse olla huolissasi.

(Stasie Mannerheimin kirje isälleen 4/1939)

Dear Field Marshal Mannerheim –– tulen aina tekemään kaikkeni huolehtiakseni Stasiesta. Rahan näkö­kulmasta minulla ei ole mitään tarjottavaa, mutta me tulemme aina selviämään jotenkin.

(Olive Rooneyn kirje marsalkka Mannerheimille 1/1940)

Nuorempi tytär haudattiin
ystävättärensä viereen

Mannerheimien kuopus Sophie "Sophy" Mannerheim syntyi vuonna 1895, vuosi kuolleena syntyneen poikalapsen jälkeen.

Sophy Mannerheim oli isänsä luona Pohjoismaissa ja matkoilla 1910- ja 1920-luvuilla. Isä osti Sophylle asunnon Pariisista, jonne tämä asettui loppuelämäkseen. Mannerheim maksoi tyttärilleen elatusrahaa. Raha, tai sen puute, oli usein heidän puheenaiheenaan.

Talvisodan aikana Sophy Mannerheim haki Suomelle humanitaarista apua järjestämällä mediakampanjan. Belgialainen Nation Belge -lehti raportoi 12. 3. 1940 "elegantista, solakasta ja savuketta polttavasta paronitar Mannerheimista", joka saapui toimittajia tapaamaan sylissään uskollinen Josephine-terrierinsä. Eläinrakas Sophy Mannerheim oli lehden mukaan kertonut, ettei eroa koirastaan koskaan, eikä siksi voi nyt vierailla tutussa Antwerpenin eläintarhassa. Paronitar näki lehden mukaan sodan voiton, sillä hänen isänsä "kaltainen mies ei voi kuin voittaa".

Marsalkka Mannerheimin mielestä miehitetyn Pariisin venäläisissä emigranttipiireissä elävän tyttären olisi pitänyt jättää kaupunki, mutta Sophy kieltäytyi. Hän ei halunnut jättää kotiaan, eikä hän halunnut jättää yksinäistä ystävätärtään, jonka luona hän kertoi nukkuvansa yöt. Ystävätär oli nimeltään Alexandra "Alix" Demidoff-Depret-Bixio.

Sophy Mannerheim kuoli vuonna 1963. Suomen suurlähettiläs järjesti hautajaiset ja perunkirjoituksen, joihin isosisko Stasie osallistui hyvävointisena. Omaisuutensa Sophy testamenttasi Alixille, ja lopulta Alix haudattiin Sophyn viereen yhteisen muistomerkin alle Pariisin venäläiselle hautausmaalle.

Ystävätär oli saanut nuoruudenavioliitostaan tyttären, joka vielä muutama vuosi sitten olisi ehkä voinut kertoa heidän elämästään lisää, mutta sukulaistensa mukaan Alixin tytär kuoli 2000-luvulla Itä-Ranskassa ilman yhteyttä sukuunsa.

Rakas Sophy, näin Stasien Lontoossoi ja hän voi hyvin. – – Kirjoita minulle, millainen äitisi hauta on, hoidetaanko sitä niin kuin pitää, äläkä unohda laittaa minun hoitooni maksuja. Syleilen sinua lämpimästi, Isäsi

(Isän kirje Sophy Mannerheimille 27.5.1937)

Rakastettu kuoli yksin ja katkerana

Catharine "Kitty" Linder syntyi vuonna 1887 vaurastuvaan suomalaiseen aatelissukuun, jonka mittava omaisuus alkoi kadota samoihin aikoihin, kun Linderin romanssi Gustaf Mannerheimin kanssa vuonna 1919 hiipui.

Viimeistään 1930-luvun pörssiromahdus teki Kitty Linderin elämästä hyvin vaatimatonta. Hän eli naimattomana sukulaisten avun varassa vierashuoneissa, hotelleissa ja vuokrahuoneissa. Hänen äitinsä Hélène Linder asui viimeiset vuotensa yhdessä Karelia-hotellin huoneessa Helsingissä, ja äiti ja tytär myivät perheen Saksan-kodista varastoituja huonekaluja ja arvotavaroita.

Ainoan tunnetun työtehtävänsä monikielinen Kitty Linder suoritti Helsingin olympialaisissa tulkkina. Hän tuskin sai työstä palkkaa, mutta puhui kokemuksesta ylpeänä. Linder oli aatelisen kasvatuksensa tulos siten, että hän suosi ranskan kieltä ja ranskalaista kirjallisuutta ja musiikkia.

Gustaf Mannerheimin jälkeen Kitty Linderillä oli "kavaljeereja", mutta suvun tiedossa ollut toinenkin myöhempi miesystävä oli naimisissa. Linderiä pidettiin pidättyvänä, mutta omintakeisena ja poikamaisena.

Linder kuoli 88-vuotiaana 1969 elettyään viimeiset vuotensa yksinäisenä ja katkeran oloisena Pietarinkadulla vanhainkodissa.

Kun Mannerheim kuoli vuonna 1951, Kitty Linder vei ruusun avonaiseen arkkuun Suurkirkossa, kertoo veljenpoika Magnus Linder.

Linderin ja Mannerheimin viestinvaihto jatkui 1940-luvulla, mutta sen aiheena oli lähinnä metsästys.

Hyvä Kitty,

Tuhannet kiitokset ystävällisyydestä lähettää minulle pari riviä – – . Mitä tulee metsästysretkeen, pidän sitä aika kalliina.

(Mannerheim Linderille 10. 7. 1921)